Viimeinen mohikaani
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
1932
Teosarvio
Ilmestynyt alkukielellä 1826. Kuuluu tekijänsä parhaimpiin teoksiin, ja on epäilemättä saavuttanut klassillisuuden alallaan. Antaa elävän kuvauksen intiaanien ja eurooppalaisten siirtolaisten suhteista toisiinsa 1700-luvun loppupuolella ja on sen tähden varsin paikallansa kirjastoissa muidenkin kuin lasten varalle.