Suuri rakkaus

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1971

Teosarvio

Hébert, Anne: Suuri rakkaus.

Nuori ranskaksi kirjoittava kanadalaiskirjailija on romaaninsa pohjakuviona käyttänyt 1800-luvun alkupuolella Kanadassa tapahtunutta intohimodraamaa, jossa luonnevikaisen kartanonomistajan kaunis ja kiusattu vaimo houkutteli rakastajansa, nuoren lääkärin, aviomiehensä murhaan. Lääkärin onnistui paeta oikeutta, ja nuori vaimo puolestaan vapautui syytöksistä osin väärien todistusten varjolla ja solmi aikanaan uuden avioliiton. Romaanissa murhenäytelmän vaiheet käydään läpi muistelma takautumina nyt jo keski-ikäisen ja tunnon tuskien vaivaaman naisen kannalta, joka ei uuden aviomiehensä kuolinvuoteellakaan onnistu unohtamaan menetettyä suurta rakkauttaan ja väkevinä vellovia tunteitaan. Romaani on saanut Ranskan kirjakauppiaiden palkinnon -71, ja se enteilee vahvasti romantiikan paluuta väkevine tunteenpaloineen ja yksityisine kohtalondraamoineen. Toistaiseksi moinen tunteiden synkkien syövereiden vyöry alku sivuilta hamaan loppuun oudoksuttaa pitkästä aikaa, eikä sitä väistämättä pidä edes tervetulleena ilmiönä.