Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Tahdon
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.
kuvaus
”Anteeksi, Mari, kiitos. Sinä opetit minua katsomaan toista silmiin, sinä opetit minua koskettamaan. Sinun silmiäsi ja ihoasi minun on ikävä. Ja sinun ymmärrystäsi, myötätuntoasi. Niitä minä olen itse vasta opettelemassa.”
Jusan ja Marin rakkaustarina alkaa kevyesti ja huolettomasti keväällä, keskellä valkovuokkoja. Jusa on yläasteen viimeisellä, Mari jo lukiossa, siksi kumpikaan ei usko, että on kysymys rakkaudesta, vaikka he jäävät kiinni toistensa silmiin. Marilla on poikaystävä, siksi hän sanookin Jusaa ystäväpojakseen. Jusa ei uskalla edes toivoa, että hän olisi Marille jotain muuta kuin ystävä.
Mari hakee paikkaa elämässä. Hän tietää, mitä tahtoo, mutta vanhempien tahto on voimakkaampi. Jossain vaiheessa tulee kapina ja uskallus tehdä omia valintoja. Poikaystävän kanssa on vaikempi tehdä oikea ratkaisu. Jusa näkee Marin mustelmat ja pelon, mutta seuraa sivusta. Kun oikea hetki tulee, Jusa on valmis juoksemaan karkuun Marin kanssa. Poikaystävä, Make, seuraa raivon vallassa, mutta Jusa ja Mari onnistuvat harhauttamaan Maken kannoiltaan. Ehkä rakkaus alkaa juuri silloin, kun he pääsevät karkuun, kun Mari uskaltaa turvautua Jusaan ja päästää hänet lähelleen.
Ystävyys on juuri muuttunut rakkaudeksi ja varmuudeksi toisesta, kun Mari jättää Jusan. Hän tekee sen nuoren huolettomuudella, eikä juuri mieti, kuinka Jusa selviää yksin. Jusan maailma romahtaa niin kuin vain ensirakkauden jälkeen maailma voi romahtaa. Jusa muuttuu, katkeroituu, alkaa taistella tuulimyllyjä vastaan ja uskoo, että hän on kuin Che Guevara, enemmän kuin muut.
Tahdon on kaunis ja todenmakuinen kirja ensirakkauden kivusta, hullaannuttavasta voimasta ja ilosta, joka peittää alleen kaiken vähemmän oleellisen, oikeastaan kaiken. Tahdon on tapahtuva kaikille meille kerran elämässä. Kunpa muillekin kävisi yhtä onnellisesti kuin Marille ja Jusalle, että usko omiin tunteisiin voittaa ja vie oikeisiin valintoihin.
(Marjatta Yamamoto/ Sanojen aika)
Jusan ja Marin rakkaustarina alkaa kevyesti ja huolettomasti keväällä, keskellä valkovuokkoja. Jusa on yläasteen viimeisellä, Mari jo lukiossa, siksi kumpikaan ei usko, että on kysymys rakkaudesta, vaikka he jäävät kiinni toistensa silmiin. Marilla on poikaystävä, siksi hän sanookin Jusaa ystäväpojakseen. Jusa ei uskalla edes toivoa, että hän olisi Marille jotain muuta kuin ystävä.
Mari hakee paikkaa elämässä. Hän tietää, mitä tahtoo, mutta vanhempien tahto on voimakkaampi. Jossain vaiheessa tulee kapina ja uskallus tehdä omia valintoja. Poikaystävän kanssa on vaikempi tehdä oikea ratkaisu. Jusa näkee Marin mustelmat ja pelon, mutta seuraa sivusta. Kun oikea hetki tulee, Jusa on valmis juoksemaan karkuun Marin kanssa. Poikaystävä, Make, seuraa raivon vallassa, mutta Jusa ja Mari onnistuvat harhauttamaan Maken kannoiltaan. Ehkä rakkaus alkaa juuri silloin, kun he pääsevät karkuun, kun Mari uskaltaa turvautua Jusaan ja päästää hänet lähelleen.
Ystävyys on juuri muuttunut rakkaudeksi ja varmuudeksi toisesta, kun Mari jättää Jusan. Hän tekee sen nuoren huolettomuudella, eikä juuri mieti, kuinka Jusa selviää yksin. Jusan maailma romahtaa niin kuin vain ensirakkauden jälkeen maailma voi romahtaa. Jusa muuttuu, katkeroituu, alkaa taistella tuulimyllyjä vastaan ja uskoo, että hän on kuin Che Guevara, enemmän kuin muut.
Tahdon on kaunis ja todenmakuinen kirja ensirakkauden kivusta, hullaannuttavasta voimasta ja ilosta, joka peittää alleen kaiken vähemmän oleellisen, oikeastaan kaiken. Tahdon on tapahtuva kaikille meille kerran elämässä. Kunpa muillekin kävisi yhtä onnellisesti kuin Marille ja Jusalle, että usko omiin tunteisiin voittaa ja vie oikeisiin valintoihin.
(Marjatta Yamamoto/ Sanojen aika)
Kirjallisuudenlaji
Alkukieli
Palkinto
Tekstinäyte
Peippo jaksoi pitää meteliä. Tai kaunistahan se oli, mutta teki mieli karjaista, että vaihda jo biisiä. Olisin voinut sen tehdäkin, olinhan metsän kuningas, istuin oksalla korkeimman puun latvassa. Voi että minä olin lapsellinen! Voi että minä olin tyytyväinen itseeni.
Silloin minä näin tytön. Vaalea siilitukka vilkkui puitten välissä. Näin äitelästihän sen piti mennä: poika joka on kiivennyt viemään suuren sydämen puun latvaan näkee valkovuokkometsässä prinsessan!
Paha vain, tunnistin tytön nopeasti. Se oli Mari tai Marita tai joku sentapainen ja jo lukiossa, varmaankin toisella. Olin kyllä pannut sen merkille, koska se asui meillä päin ja kulki joskus samassa bussissa . Olin huomannut Marin olevan jonkinlainen keskipiste lukioporukassaan ja lisäksi seurustelevan avoimesti yhden pullistelijan kanssa.
Metsässä se ei vaikuttanut yhtään niin leuhkalta kuin kaikki lukion likat luullessaan kuuluvansa jo vähintäänkin varhaiskypsien aikuisten heimoon. Voi miten hennolta ja pelokkaalta se näytti yrittäessään kulkea risukkoisessa metsässä kuin joku bambi.
Minä siirsin itseäni niin, että pääsin puolittain piiloon puunrungon toiselle puolen. Valkovuokkoja oli pitkin metsää, mutta melkein puun alapuolella oli se kohta, missä oli myös muutama sinivuokko. Aurinko pääsi puitten välistä paistamaan siihen ja pitihän se arvata, että tyttökin änkesi aurinkoon.
Se leikki jo kesää shortseissa ja avonaisessa teepaidassa. Kun se kumartui poimimaan kukkasia, minun ei tarvinnut paljon kurkottaa kun näin sen kaula-aukosta sisään. Sillä ei ollut rintaliivejä. Rinnat olivat pienet, vähänkään isompien kanssa tyttö varmaan olisikin helposti kaatunut nokilleen, kun sillä oli niin laihat jalat ja kädet.
Kun tilanne muutenkin oli kuin elokuvasta, niin tietysti oksan piti rasahtaa minun allani ja tytön kirkaista. Kesti hetken ennen kuin se tajusi, mitä se oikein kirkaisi.
- Saatana, että minä säikähdin, kuului minun prinsessani avausrepliikki.
Silloin minä näin tytön. Vaalea siilitukka vilkkui puitten välissä. Näin äitelästihän sen piti mennä: poika joka on kiivennyt viemään suuren sydämen puun latvaan näkee valkovuokkometsässä prinsessan!
Paha vain, tunnistin tytön nopeasti. Se oli Mari tai Marita tai joku sentapainen ja jo lukiossa, varmaankin toisella. Olin kyllä pannut sen merkille, koska se asui meillä päin ja kulki joskus samassa bussissa . Olin huomannut Marin olevan jonkinlainen keskipiste lukioporukassaan ja lisäksi seurustelevan avoimesti yhden pullistelijan kanssa.
Metsässä se ei vaikuttanut yhtään niin leuhkalta kuin kaikki lukion likat luullessaan kuuluvansa jo vähintäänkin varhaiskypsien aikuisten heimoon. Voi miten hennolta ja pelokkaalta se näytti yrittäessään kulkea risukkoisessa metsässä kuin joku bambi.
Minä siirsin itseäni niin, että pääsin puolittain piiloon puunrungon toiselle puolen. Valkovuokkoja oli pitkin metsää, mutta melkein puun alapuolella oli se kohta, missä oli myös muutama sinivuokko. Aurinko pääsi puitten välistä paistamaan siihen ja pitihän se arvata, että tyttökin änkesi aurinkoon.
Se leikki jo kesää shortseissa ja avonaisessa teepaidassa. Kun se kumartui poimimaan kukkasia, minun ei tarvinnut paljon kurkottaa kun näin sen kaula-aukosta sisään. Sillä ei ollut rintaliivejä. Rinnat olivat pienet, vähänkään isompien kanssa tyttö varmaan olisikin helposti kaatunut nokilleen, kun sillä oli niin laihat jalat ja kädet.
Kun tilanne muutenkin oli kuin elokuvasta, niin tietysti oksan piti rasahtaa minun allani ja tytön kirkaista. Kesti hetken ennen kuin se tajusi, mitä se oikein kirkaisi.
- Saatana, että minä säikähdin, kuului minun prinsessani avausrepliikki.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Ilmestymisaika
Sivumäärä
153