Alastomana minä tulin

Irving Stonen van Gogh- ja Michelangelo-romaanien menestys on tietysti innoittanut muitakin yrittämään samalla alalla. David Weissin Rodin-romaani on tehty saman reseptin mukaan: taidehistoriallisen dokumenttiaineiston puitteisiin on kuviteltu tapahtumia ja keskusteluja ja sijoitettu ajan kuvausta ja tunnettuja henkilöitä. Tulos on yhtä hyvä ja huono kuin edeltäjänsäkin. Hyvä sikäli, että siitä saa – varsinkin jos ei ole etukäteen tutustunut tapahtumien kulkuun - aika elävän kuvan Rodinin taiteilijantiestä ja hänen ajastaan, huono sikäli, että se ei kirjallisena tuotteena jaksa kohota todelliseksi romaaniksi enempää kuin ihmiskuvaukseksikaan. Dramaattiset kohtaukset tai intiimit keskustelut jäävät pakostakin teennäisiksi, ja kirjan anti on varsinaisesti sen dokumentoivassa kertomuksessa. Arvattavasti teos saa kuitenkin paljon lukijoita ja täyttää siten ainakin tehtävänsä kuvataiteen tunnetuksitekijänä. – Suomennos huolellista ja luistavaa.