Kunnia on katkera juoma

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1971

Teosarvio

Mishima, Yukio: Kunnia on katkera juoma.

Aikuisten ja nuorten välinen ristiriita lienee tällä hetkellä maailmanlaajuinen ilmiö. Japanilaisen Mishiman (1925-1970) romaani osoittaa järkyttävällä tavalla millainen kuilu saattaa erottaa sukupolvet toisistaan. 13-vuotiaat koulupojat muodostavat salaliiton aikuisia vastaan, erityisesti isiä, 'kurjimpia olentoja mitä maa päällään kantaa'. Pojat uskovat olevansa yli-ihmisiä, neroja, joilla on oikeus tehdä mitä tahansa. He pyrkivät tietoisesti kovuuteen, jopa julmuuteen. Kuitenkin he koko ajan ovat lapsia: viattomina he silpovat kissanpennun, viattomina valmistautuvat lopulta ihmisuhriin. Mishima on kärjistänyt aiheensa lähes äärimmilleen, mutta onnistunut silti säilyttämään taiteellisen tasapainon. Kirja on samalla kertaa kauhistuttava ja viehättävä, taiturin työtä. Kauniista suomennoksesta erityiskiitokset.