Keltaisiksi maalatut kivet
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
2/1976
Teosarvio
Kirja on niitä mukavia yllätyksiä, joita nykyisin yhä harvemmin tapaa suurkustantamisen valtavirroista ja joiden esille tuomisessa näinä tiukan seulonnan aikoina taitaa olla pienten alueellisten kustantamoiden varsinainen tehtävä. Kerttu Kastellin tavoitteet eivät ole järin vaateliaat, mutta hänellä on aika lailla kykyä tavoittaa aidontuntuisesti pienen ja köyhän pohjalaisen kylän elämänpiiri jostain 30-luvun taitteesta sodanjälkeisvuosiin. Kerronta on hellää ja pingottamattoman huumorin sävyttämää; siksi Kastellin tekstiä lukee mielikseen nekin alkupuolen sivut, jotka tuntuvat lähinnä tallettavan kotoisia, epäsentimentaalisesti nähtyjä välähdyksiä. Päästessään kertomaan kyläkoulun opettajasta, hänen eläimistään (ennen muuta noin sadasta kissasta) ja kyläläisten suhtautumisesta häneen Kastelli yltää aivan valloittavaan tulokseen. Hänen kirjastaan jää hyvä mieli.