Esko, Anja

Siiri tuntee rakastavansa Samuelia, poika on tullut rakkaammaksi, kun he eivät ole tavanneet. Siiri toivoo Samuelin ilmestyvän ovesta sisälle. Hän ei ilmesty ja äiti katsoo pitkään tytärtään.
- Essunka vaa vanhaks piiaks aijo jäär, ko kapioi teet, eikä äijäst ol tiattooka, äiti kysyy.

- Mist suul ny semmone tul miälees?
- Ajatteli vaa.
- Ei kai vara venet kaar?
- Ei kaar, mut ennevanhaan sanottii, et jos ensimmäitteks kapioi tekee, jää ilma äijää.
- Onks äijä välttämätön, sanos se, Siiri tulistuu.
- No mää näen ny kumminki kuin pali enemmä muul o tyät ko sillon ol ko suun isäs eli. Toimeentuloki ol varmemppaa.
- Hyvi me nykki eletää ja monet äijät juovat perhesovunki taivaan tuuliin.
- No suun isäs ol ainakki kunnolline ja toi tilis kottii, äiti muistuttaa Siiriä.
Mari arvaa Siirin ajattelevan Samuelia ja hän pelkää, ettei Samuelista ole työmieheksi, eikä perheen elättäjäksi.
- Ajatteleks sää viäl Samuelii omakses?
- Jos sää luulet, et Samuel o ollu muun oman, ni erehryt. Me olttii hyvii kaverei ja tykättii toisistamme. Ol pakko erot, ettei tapahtun semmost, ko sää luulet tapahtunee, mut Samuelii emmää ikän unohr, Siiri selittää äidille.
- Muist muun kumminki sanoneen, et sillon ko rahahuale astuva ovest sisäl, ni rakkaus lentää klasist ulos.

(Näkymätön käsi 1985)