Sota

Jo leimuuvat tuliset viirit,
kaks joukkoa tanterell' seisoo,
kuin ukkosen pilveä kaksi,
niin uhaten toinen toistans.
He ryntää päin
ja yhteen iskee,
kuin aalto ja karinen ranta,
ja alkavi hirveä leikki.

Käy ympäri ankara kaiku
kiväärein ja tykkien jyskeest';
he, oksentain tulta ja savuu,
nyt antavat kuoloo kylmää,
ja torvi soi,
ja trumpu pauhaa,
ja kumisee kultanen kangas,
kosk' Tuonelan enkeli niittää.

Kuin tuhanten koskien melske,
niin temmeltää, teiskaa ja ryskää
se kuolon ja kunnian pelto,
ja pilvenä savu kiirii.
Ja pilvien yöss'
käy sankarlauma
kuin peikkoen synkeä parvi,
ja vilkkaasti välkkyvät miekat.

Ja voitettu pakenee viimein,
kuin murrettu, huokaava laine,
hänt' vainoen voittaja seuraa,
kuin riehuva myrskyn kierros,
ja riemuitsee
ja houraileepi,
kosk' kunnia päällensä loistaa,
kuin kirkkaus taivasten taivaast'.

Mut kaatuneen sankarin sielu
on astunut korkuuden linnaan,
ja, hymyen autuaass' rauhass',
hän katselee tannert' allans:
siell' torvi soi,
ja trumpu pauhaa,
ja kumisee kultanen kangas,
kosk' Tuonelan enkeli niittää.