Tyttö ja tytön tie

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1972

Teosarvio

Jatkoa V. 1965 ilmestyneeseen kirjaan Lapsuuden kuvat, molemmat kirjat ovat omaelämäkerrallisia. Elisa, josta kirjat kertovat on hämäläisessä kylässä asuva näkövammainen tyttö. Kirja alkaa tytön rippikouluajasta 1930-luvun puolivälistä ja päättyy vuoden 1944 alkuun. Se muodostuu pienistä kertomuksista, joissa valotetaan tämän yksinäisen ja kirjallisesti lahjakkaan tytön elämää ja ympäristöä. Ajan mittaan kuvaan tulee rakkaus, ajalle tyypillisessä muodossa - kenttäpostirakkautena. Nykyiselle sukupolvelle kenties täysin käsittämätöntä se tietämättömyys miehen ja naisen rakkaussuhteeseen kuuluvasta seksuaalisuudesta, jonka vuoksi tyttö menettää rakastamansa miehen. Tuon ajan taustaa vasten ja ottaen huomioon tytön vammaisuudesta johtuvan yksinäisyyden ja aviottomana lapsena syntynyttä tytärtään varjelevan äidin pelon, ymmärtää, että tyttö vielä naiseksi vartuttuaan on jäänyt lapsen asteelle. Hän osaa rakastaa vain paperilla. Kirja kuulunee lähinnä uskonnolliseen viihteeseen. Sen paras ja säilyvin anti on kuitenkin sota-aikaa eläneen hämäläisen kyläyhteisön tapojen pikkutarkka kuvaus. .