Äiti ja poika ja muita kuunnelmia
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
7-8/1979
Teosarvio
Pennanen, Eila: Äiti ja poika ja muita kuunnelmia.
Pennasen kuunnelmat Äiti ja poika, Mies ja hänen kolme vaimoaan ja Pettäjät esitettiin kaikki radiossa viime keväänä, Pettäjät ensi kerran ja muut uusintoina. Kaikkien aiheena on alkoholismi. Jokaisessa kuunnelmassa toistuu myös teema vanhemman ja lapsen säröilevästä suhteesta, sekin alkoholismin seurausilmiönä. Uusimmassa kuunnelmassa tulee myös työttömyyden teema esille. Kuunnelman lukeminen on melko vaativaa, pitää itse eläytyen kuvitella paljaiden vuorosanojen alla piilevät ajatukset ja vivahteet. Äiti ja poika -kuunnelman olen kuullut radiosta, ja se avautui lukienkin paljon helpommin kuin toiset, joihin piti tutustua vain painetun sanan välityksellä. Pennasen kuunnelmia on kilvan kiitetty, todennäköisesti ne tulevat vielä monta kertaa uusintoina radio-ohjelmistoon. Lukeakin ne kannattaa, ajatuksen kanssa.