Mies, joka rakasti Tanssivaa Kissaa
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
10/1974
Teosarvio
Kun nainen kertoo Villistä Lännestä, postiryöstöstä ja rosvojen takaa-ajosta, hän ennen pitkää unohtaa koko ryöstön ja siirtyy ihmissuhteiden linjalle, vikuroivaan rakkauteen miehensä luota karanneen rouvan ja traagisen menneisyyden omaavan ja lastensa varalle saalistavan rosvon välillä. Aivan tavanomaisia kaavoja ei juoni silti piirtele eikä tyydy silkoisimpiin viihteellisyyksiin, joten eipä heitetä kivellä. Oletettavasti siinä ei liioin ole varsinaisen myyntivaltin ominaisuuksia, koska etenkin alku on tuskastuttavan sekava ja hidas.