Ennusmerkki
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
8/1963
Teosarvio
'Hopeavasara' -romaanillaan kirjakauppiaiden 'Kiitos kirjasta' -palkinnon voittanut tekijä ei ole voinut vastustaa menestyskirjailijan kiusausta jatkaa samasta teemasta, vaikka siihen ei todellista syytä olisikaan. Siten jatkoteos 'Ennusmerkki' on osittain muovautunut väkinäisesti jatketuista ihmiskohtaloista ja osittain viikinkiajan ja kristinuskon alkuvaiheitten murroksen kuvauksesta, joka sekin ensimmäisessä romaanissa tuntui keskitetymmältä kuin tässä uusinnassa. Silti kirjastokelpoinen lukuromaani.