Pääskynen ja lepakko
Tyyppi
runokokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Kiitetyn nuoren polven runoilijan kokoelmassa vuorottelevat arkinen, myyttinen ja kosminen maisema
Pauliina Haasjoen (s. 1976) neljäs kokoelma tuo kauniisti yhteen säerunot ja proosarytmin. Lumoavat säkeet tuovat ihmeteltäviksi niin keväisen kurkisuon, ulkomeren saaret, hevosenpään tähtisumun kuin lyhtykalan oudon maailman.
"Ajattele sitä jos suinkin pystyt
tarkoitan, että pidä sitä hampaissasi ja ota siitä röntgenkuvia.
Kirja nostetaan avattuna ja painetaan kasvoille, hengitetään syvään.
Linnut syövät heti kaikki kirsikat, ja vain vähän tästä jää
tuoksua kummemmaksi."
(Otava)
Pauliina Haasjoen neljännessä runokokoelmassa liikutaan suolla ja saaristossa, joen rannalla, kuvitteellisissa puutarhoissa, sateenkaarimetsässä, lyhtykalan todellisuudessa ja avaruuden reunalla. Hyönteiset, linnut ja eläimet ovat teoksen keskeistä kuvastoa. Mutta vaikka maisemat vaihtuvat ja runotkin muuntuvat säemuotoisista runoista proosarunoihin - ja taas takaisin - on kokoelman maailma yhtenäinen, se lumoaa omintakeisuudellaan, kielen ja kuvaston kauneudella.
Kokoelman läpäisee hieman naiivin humoristinen sävy, puhuja ihmettelee asioita kuin lapsi joka näkee kaiken ensimmäistä kertaa: "On ihmeellistä miten katseella voi kulkea." (s. 9). Runoissa 'Puhuttu torakalle', 'Puhuttu vaaksiaiselle' ja 'Puhuttu kovakuoriaiselle' puhuja ihmettelee hyönteisten olemusta. Riemastuttavin näistä on ensiksi mainittu, puhuja näkee kauneutta torakan ruumiissa "olit rakennettu kuin vene tai soitin" ja sitten vetääkin mielikuvansa äkkiä takaisin, kun uutena nähdyn otuksen torakkamaisuus tunkee kauneuden alta esiin: "Olisin tutkinut sinua suurennuslasilla, ei, olisin tutkinut sinua// nurin käännetyillä kiikareilla jotka loitontavat sinut" (s. 50).
Monessa runossa puhuja käy myös kiehtovia väittelyitä tai keskusteluita asioiden olemuksesta 'sinän' tai 'hänen' kanssa, kuten runossa 'Leikki, karkelo, vauhti': "Sinä sanoit että kampelalla, jonka silmä vaeltaa toisen silmän luo, on/ maailman hitain panoraama./ Sanoin sinulle että eläimet jotka kokevat täydellisen muodonvaihdoksen/ saavat suotta kantaa allegorian taakkoja./ Sinä olit samaa mieltä." (s. 55)
Monikerroksisista teksteistä löytyy joka lukukerralla jotakin uutta, lähes henkeäsalpaavan hienoja kuvia, kuten eräässä rakkausaiheisessa runossa: "En saa täsmälleen tietää mitä tarkoitan kun sanon: rakastan sinua./ Sen sanoessani minun pitää haroa ympärilleni ja valojen/ syttyä tyhjässä mielessäni."
Silene Lehto / Sanojen aika
Pauliina Haasjoen (s. 1976) neljäs kokoelma tuo kauniisti yhteen säerunot ja proosarytmin. Lumoavat säkeet tuovat ihmeteltäviksi niin keväisen kurkisuon, ulkomeren saaret, hevosenpään tähtisumun kuin lyhtykalan oudon maailman.
"Ajattele sitä jos suinkin pystyt
tarkoitan, että pidä sitä hampaissasi ja ota siitä röntgenkuvia.
Kirja nostetaan avattuna ja painetaan kasvoille, hengitetään syvään.
Linnut syövät heti kaikki kirsikat, ja vain vähän tästä jää
tuoksua kummemmaksi."
(Otava)
Pauliina Haasjoen neljännessä runokokoelmassa liikutaan suolla ja saaristossa, joen rannalla, kuvitteellisissa puutarhoissa, sateenkaarimetsässä, lyhtykalan todellisuudessa ja avaruuden reunalla. Hyönteiset, linnut ja eläimet ovat teoksen keskeistä kuvastoa. Mutta vaikka maisemat vaihtuvat ja runotkin muuntuvat säemuotoisista runoista proosarunoihin - ja taas takaisin - on kokoelman maailma yhtenäinen, se lumoaa omintakeisuudellaan, kielen ja kuvaston kauneudella.
Kokoelman läpäisee hieman naiivin humoristinen sävy, puhuja ihmettelee asioita kuin lapsi joka näkee kaiken ensimmäistä kertaa: "On ihmeellistä miten katseella voi kulkea." (s. 9). Runoissa 'Puhuttu torakalle', 'Puhuttu vaaksiaiselle' ja 'Puhuttu kovakuoriaiselle' puhuja ihmettelee hyönteisten olemusta. Riemastuttavin näistä on ensiksi mainittu, puhuja näkee kauneutta torakan ruumiissa "olit rakennettu kuin vene tai soitin" ja sitten vetääkin mielikuvansa äkkiä takaisin, kun uutena nähdyn otuksen torakkamaisuus tunkee kauneuden alta esiin: "Olisin tutkinut sinua suurennuslasilla, ei, olisin tutkinut sinua// nurin käännetyillä kiikareilla jotka loitontavat sinut" (s. 50).
Monessa runossa puhuja käy myös kiehtovia väittelyitä tai keskusteluita asioiden olemuksesta 'sinän' tai 'hänen' kanssa, kuten runossa 'Leikki, karkelo, vauhti': "Sinä sanoit että kampelalla, jonka silmä vaeltaa toisen silmän luo, on/ maailman hitain panoraama./ Sanoin sinulle että eläimet jotka kokevat täydellisen muodonvaihdoksen/ saavat suotta kantaa allegorian taakkoja./ Sinä olit samaa mieltä." (s. 55)
Monikerroksisista teksteistä löytyy joka lukukerralla jotakin uutta, lähes henkeäsalpaavan hienoja kuvia, kuten eräässä rakkausaiheisessa runossa: "En saa täsmälleen tietää mitä tarkoitan kun sanon: rakastan sinua./ Sen sanoessani minun pitää haroa ympärilleni ja valojen/ syttyä tyhjässä mielessäni."
Silene Lehto / Sanojen aika
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Tapahtumapaikat
Tekstinäyte
KEHTOLAULU
Pääskyset lentävät matalalla, tuuli tarttuu niihin
ja niistä tulee lepakoita. Tuuli tarttuu niihin
ja niistä tulee kapistuksia, kynäveitsi ja okariino,
murhe ja pakomatka. Lepakot lentävät siivet
jännittyneinä. Pääskyset lentävät pingottuneina
ja saavuttavat kaiken mutta menettävät paljon.
Lepäävät aamun suussa kaikkensa antaneina.
Mutta heidät on uuvuttanut leikki, karkelo, vauhti.
Häikäilemätön itsensä tuuleen heittäminen on heidät
uuvuttanut. Ja niin on heidät väsyttänyt uskollisuus,
kirkon katon alla pesiminen, ankara suuri laulu
joka painautuu kaulalle. Selkään. Selkäpiihin.
Pääskyset sirkuttavat ja sirppinä leikkaavat taivaan.
Kuunsirppinä kuu leikkaa taivaan. Pääskynen lepää
illan suussa lennossa silmät auki. Silmät auki lepää
lepakko. Lapsi avaa käsivartensa ja räpyttelee pihalla
vielä ennen kuin nukkumaan mennään, tulee lepo
vaatimalla vaatimaan. Lapsi, lepakko, pääsky, puu.
Pääskyset lentävät matalalla, tuuli tarttuu niihin
ja niistä tulee lepakoita. Tuuli tarttuu niihin
ja niistä tulee kapistuksia, kynäveitsi ja okariino,
murhe ja pakomatka. Lepakot lentävät siivet
jännittyneinä. Pääskyset lentävät pingottuneina
ja saavuttavat kaiken mutta menettävät paljon.
Lepäävät aamun suussa kaikkensa antaneina.
Mutta heidät on uuvuttanut leikki, karkelo, vauhti.
Häikäilemätön itsensä tuuleen heittäminen on heidät
uuvuttanut. Ja niin on heidät väsyttänyt uskollisuus,
kirkon katon alla pesiminen, ankara suuri laulu
joka painautuu kaulalle. Selkään. Selkäpiihin.
Pääskyset sirkuttavat ja sirppinä leikkaavat taivaan.
Kuunsirppinä kuu leikkaa taivaan. Pääskynen lepää
illan suussa lennossa silmät auki. Silmät auki lepää
lepakko. Lapsi avaa käsivartensa ja räpyttelee pihalla
vielä ennen kuin nukkumaan mennään, tulee lepo
vaatimalla vaatimaan. Lapsi, lepakko, pääsky, puu.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ilmestymisaika
Sivumäärä
71
Kustantaja
Kieli
Lisätietoja
Kannen kuva: Otavan kuva-arkisto