Aejmelaeus, Nils
Elämäkertatietoa
Vuosi 1838 oli merkittävä suomenkielisen kirjallisuuden historiassa. Silloin Pietari Hannikainen sai valmiiksi ensimmäisen suomenkielisen näytelmänsä "Silmänkääntäjä" (ensiesitys 1845), ja samana vuonna tuli julkisuuteen teos, jolla professori Julius Krohnin mukaan "on kunnia olla ensimmäinen alkuperäinen novellin koe suomenkielellä". Teoksen kirjoittaja oli silloinen Sulkavan apupappi Nils Aejmelaeus. Kyse oli 84 sivuisesta kirjoituksesta "Haaksirikko. Suomalainen perustuskielinen taru, Niilolta".
Nils Aejmelaeus kuului tunnettuun suomalaiseen sivistyssukuun, joka oli hyvin tunnettu suomalaisuusharrastuksestaan. Suvun kantaisänä pidetään kamariviskaali Antti Jaakonpoika Äimää. Suku oli ottanut nimensä Kokemäenjoen varrella sijaitsevasta Äimälän rusthollista. Antti Jaakonpoika oli itse ottanut osaa lainsuomennustyöhön jo 1600-luvulla ja sen jälkeen - vaikka suvun jäsenet ottivatkin käyttöön sukunimestään latinalaistetut kirjoitusmuodot - jatkoivat he hänen jalanjäljissään, kuten Johan Aejmelaeus julkaistessaan ruumissaarnan suomeksi 1779 tai Karl Aejmelaeus 1819 kerätessään joukon kalevalaisia runoja. Nilsin isä Johan Aejmelaeus oli julkaissut pitkän runon Suomen historiasta Uudenkaupungin rauhan satavuotisjuhlaan 1821. Näin Nils Aejmelaeus siis jatkoi sukunsa lähes kaksisataavuotista perinnettä suomen kielen harrastuksessaan.
Nils Aejmelaeus syntyi 1812 Vaasassa konrehtori (vararehtori) Johan Aejmelaeuksen ja polttimomestarintyttären Brita Johanna Lindqvistin kolmantena lapsena. Se, että Nils ja kaikki hänen kuusi sisarustaan elivät siihen aikaan täysi-ikäisiksi, todistaa perheen hyvästä hygieniatasosta. Kun Nils oli kuuden vanha valittiin hänen isänsä Uudenkaupungin ja Kalannin kirkkoherraksi. Perhe muutti Uuteenkaupunkiin, missä Nils siis vietti lapsuutensa.
Vuonna 1828 Nils Aejmelaeus aloitti opiskelunsa yliopistossa. Turun raju palo oli edellisena vuonna tuhonnut Turun yliopiston, joka oli nyt siirretty Helsinkiin. Vaikka olot olivatkin Helsingissä alkeellisella tasolla ja kolerakin kiusasi kaupunkia (1832), suoritti Nils opintonsa kiitettävästi ja valmistui 1835. Aivan varmasti tuohon aikaan paikkakunnalla vaikuttanut "Helsingin romantiikka" ja siihen littyvät Lauantaiseura ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustaminen ovat vaikuttaneet Aejmelaeuksen suomalaisuusaatteeseen voimistavasti. Nils Aejmelaeus itse kutsuttiin jo 1833 SKS:n jäseneksi.
Valmistuttuaan Aejmelaeus siirtyi ensimmäiseen työpaikkaansa Sulkavan kirkkoherran apulaiseksi. Tuon ajan ainoa merkittävä tapahtuma oli mainitun Haaksirikko-teoksen valmistuminen 1838. Nils Aejmelaeus oli sairaalloinen ihminen ja hän joutuikin peräti viiden vuoden mittaiselle sairaslomalle (1839-1844). Sairasloma muodostuikin merkittäväksi virstanpylvääksi Aejmelaeuksen elämässä. Nils Aejmelaeus vietti nimittäin suurimman osan lomastaan sukulaistensa luona Uudessakaupungissa ja siellä hän tapasi itseään neljä vuotta vanhemman tullinhoitajan lesken Fredrika Henrika Söderströmin (os. Wittfoot), jolla oli jo entuudestaan kaksi aikuista poikapuolta ja kolme yhteistä lasta Olof Söderströmin kanssa. Häitä vietettiin 1844, jolloin Aejmelaeuksesta tuli siis yhtäkkiä suurperheen isä. Yhdessä Nils ja Fredrika saivat vielä kaksi tytärtä (Agnes Charlotta 1845, Fanny Johanna 1848).
Suurperheen isänä Aejmelaeus ryhtyi etsimään työtä ja pääsikin anomuksestaan Porvoon tuomiokapitulin ylimääräiseksi amanuenssiksi Porvooseen 1844. Nils Aejmelaeus menestyi työssään hyvin sillä vielä samana vuonna hänet korotettiin virkaa tekeväksi 2. amanuenssiksi ja pari vuotta myöhemmin (1846) hän sai nimipastorin (kirkkoherran) arvon. 2. amanuenssin virka vakinaistettiin 1847 ja suoritettuaan pastoraalitutkinnon 1852 Aejmelaeus nimitettiin Porvoon tuomiokapitulin vakinaiseksi notaariksi (1. amanuenssiksi). Tämä virka oli sangen merkittävä, sillä siinä Aejmelaeus hoiteli Suomen toiseksi suurimman hiippakunnan kaikkien 375 papin virka-asioita. Lisääntynyttä arvovaltaa osoittaa myös se, että Aejmelaeus valittiin Porvoon kaupungin kenties tärkeimpään luottamustoimeen, kaupungin rakentamiskomitean puheenjohtajaksi.
Seuraelämä Porvoossa oli tuohon aikaan vilkasta. Ylimpänä kaikista hääri tietysti J. L. Runeberg, joka oli Aejmelaeuksen perheen todellinen perheystävä. Todisteena tästä on se, että kun leski haki Nils Aejmelaeuksen kuoleman jälkeen 500 hopearuplan lainaa tuomiokapitulilta, oli Runeberg anomuksen ensimmäinen takaaja. Aejmelaeus oli kirjallisuuden suuri ystävä, josta osoituksena ovat ne suuret velat kirjakauppias Öhmannille, jotka esiintyvät hänen perunkirjoituksessaan.
Vuosi 1854 oli Aejmelaeuksen perheelle katastrofaalinen: kesällä iski lavantauti Porvooseen. Ensin kuoli Nilsin ottotytär Maria Elisabet 26.7. ja vain neljä päivää myöhemmin pieni Fanny-tyttönen. Isä oli surun murtama. Nilsin nekrologissa todetaankin: "Suru kahden lapsen äkillisestä kuolemasta yhtyneenä jo ennestään horjuvaan terveyteen painoi alas kunnon miehen". Vajaan kolmen viikon kuluttua (20.8. 1854) Nils Aejmelaeus siirtyi itsekin "Taivaan valtakuntaan".
Nils Aejmelaeuksen henkisenä perintönä siirtyi hänen jälkipolvilleen vahva suomenkielisen kulttuurin edistäminen. Hänen poikapuolensa Gustaf Söderström menestyi Porvoossa liikemiehenä ja Gustafin poika Werner tunnetaan yhä läpi koko Suomen perustamansa kustannusyhtiön (WSOY) vuoksi. Tytärpuoli Fredrika ja tytär Agnes menivät naimiisiin jyväskyläläisten lehtorien (Pesonius ja Kahelin) kanssa. Nämä toimivat vuosikymmeniä suomenkielisyydestään tunnetun Jyväskylän lyseon rehtoreina.
Haaksirikko-teoksessa pohditaan aikakauden romantiikan hengessä sitä suurinta ongelmaa * rakkautta. Haaksirikko onkin nykylukijan mielestä suorastaan sietämättömän idealistinen, hyveellisyyttä korostava ja yltiöromanttinen. Sitä onkin aiheellisesti verrattu sata vuotta vanhempaan Samuel Richardsonin Pamelaan.
Tarinan juoni on yksinkertaisuudessaan seuraava. Pappilan väki on lähtenyt veneellä lehdesten tekoon kun he tapaavat vesillä merihätään joutuneen kunnollisuuden perikuvan, talonpoika Paavon. Paavo on vilustunut (sairaus paljastuu myöhemmin lavantaudiksi) veden varaan jouduttuaan, ja hänet viedään pappilaan hoitoa saamaan. Siellä häntä hoitaa pyyteettömästi pappilan kaunis ja hyveellinen piika Loviisa. Paavon hiljakseen toipuessa nuoret tietysti rakastuvat. Paavon äiti ei kuitenkaan hyväksy miniäkseen Loviisaa vaan hän valehtelee Loviisalle, että Paavolla on kotikylällä jo morsian. Vaikka Paavo onnistuukin selittämään asian oikean laidan Loviisalle, ei tämä suostu silti Paavon kosintaan, sillä hän pitää itseään liian köyhänä. Monien mutkien kautta nuoret kuitenkin saavat toisensa ja teos päättyy pappilan Lotan kirjeeseen kotiväelle, jossa hän kuvaa Paavon ja Loviisan kotia, lapsia ja jatkuvaa perheen onnellisuutta.
Haaksirikko-teos sai ilmestyessään suopeat arvostelut, sillä varsinainen kielitaistelu alkoi vasta muutaman vuosikymmenen päästä. Suomenkielistä taideproosaa oli jo ehditty odottaa, sillä suomenkielistä runoutta oli ilmestynyt jo verrattain runsaasti ja Kalevalakin ilmestyi jo 1835. Teos ei kuitenkaan ollut mikään varsinainen myyntimenestys, sillä sitä sai kirjakaupoista vielä yli 20 vuotta myöhemmin.
teksti: Pasi Hynninen
LÄHTEET:
Borgå Tidning 23.8. 1854 (nekrologi)
Jokipii, Mauno: Aejmelaeus, Nils 1812-1854. Suomen kansallisbiografia 1. Helsinki 2003
Jokipii, Mauno: Nils Aejmelaeus: piirteitä suomalaisen novellin uranuurtajasta. Suomi 116:1. Helsinki 1971
Lappalainen, Pekka: Nils Aejmelaeus * suomalaisen kertomakirjallisuuden uskalias pioneeri. HAik 1971:3. Helsinki 1971
Nils Aejmelaeus kuului tunnettuun suomalaiseen sivistyssukuun, joka oli hyvin tunnettu suomalaisuusharrastuksestaan. Suvun kantaisänä pidetään kamariviskaali Antti Jaakonpoika Äimää. Suku oli ottanut nimensä Kokemäenjoen varrella sijaitsevasta Äimälän rusthollista. Antti Jaakonpoika oli itse ottanut osaa lainsuomennustyöhön jo 1600-luvulla ja sen jälkeen - vaikka suvun jäsenet ottivatkin käyttöön sukunimestään latinalaistetut kirjoitusmuodot - jatkoivat he hänen jalanjäljissään, kuten Johan Aejmelaeus julkaistessaan ruumissaarnan suomeksi 1779 tai Karl Aejmelaeus 1819 kerätessään joukon kalevalaisia runoja. Nilsin isä Johan Aejmelaeus oli julkaissut pitkän runon Suomen historiasta Uudenkaupungin rauhan satavuotisjuhlaan 1821. Näin Nils Aejmelaeus siis jatkoi sukunsa lähes kaksisataavuotista perinnettä suomen kielen harrastuksessaan.
Nils Aejmelaeus syntyi 1812 Vaasassa konrehtori (vararehtori) Johan Aejmelaeuksen ja polttimomestarintyttären Brita Johanna Lindqvistin kolmantena lapsena. Se, että Nils ja kaikki hänen kuusi sisarustaan elivät siihen aikaan täysi-ikäisiksi, todistaa perheen hyvästä hygieniatasosta. Kun Nils oli kuuden vanha valittiin hänen isänsä Uudenkaupungin ja Kalannin kirkkoherraksi. Perhe muutti Uuteenkaupunkiin, missä Nils siis vietti lapsuutensa.
Vuonna 1828 Nils Aejmelaeus aloitti opiskelunsa yliopistossa. Turun raju palo oli edellisena vuonna tuhonnut Turun yliopiston, joka oli nyt siirretty Helsinkiin. Vaikka olot olivatkin Helsingissä alkeellisella tasolla ja kolerakin kiusasi kaupunkia (1832), suoritti Nils opintonsa kiitettävästi ja valmistui 1835. Aivan varmasti tuohon aikaan paikkakunnalla vaikuttanut "Helsingin romantiikka" ja siihen littyvät Lauantaiseura ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustaminen ovat vaikuttaneet Aejmelaeuksen suomalaisuusaatteeseen voimistavasti. Nils Aejmelaeus itse kutsuttiin jo 1833 SKS:n jäseneksi.
Valmistuttuaan Aejmelaeus siirtyi ensimmäiseen työpaikkaansa Sulkavan kirkkoherran apulaiseksi. Tuon ajan ainoa merkittävä tapahtuma oli mainitun Haaksirikko-teoksen valmistuminen 1838. Nils Aejmelaeus oli sairaalloinen ihminen ja hän joutuikin peräti viiden vuoden mittaiselle sairaslomalle (1839-1844). Sairasloma muodostuikin merkittäväksi virstanpylvääksi Aejmelaeuksen elämässä. Nils Aejmelaeus vietti nimittäin suurimman osan lomastaan sukulaistensa luona Uudessakaupungissa ja siellä hän tapasi itseään neljä vuotta vanhemman tullinhoitajan lesken Fredrika Henrika Söderströmin (os. Wittfoot), jolla oli jo entuudestaan kaksi aikuista poikapuolta ja kolme yhteistä lasta Olof Söderströmin kanssa. Häitä vietettiin 1844, jolloin Aejmelaeuksesta tuli siis yhtäkkiä suurperheen isä. Yhdessä Nils ja Fredrika saivat vielä kaksi tytärtä (Agnes Charlotta 1845, Fanny Johanna 1848).
Suurperheen isänä Aejmelaeus ryhtyi etsimään työtä ja pääsikin anomuksestaan Porvoon tuomiokapitulin ylimääräiseksi amanuenssiksi Porvooseen 1844. Nils Aejmelaeus menestyi työssään hyvin sillä vielä samana vuonna hänet korotettiin virkaa tekeväksi 2. amanuenssiksi ja pari vuotta myöhemmin (1846) hän sai nimipastorin (kirkkoherran) arvon. 2. amanuenssin virka vakinaistettiin 1847 ja suoritettuaan pastoraalitutkinnon 1852 Aejmelaeus nimitettiin Porvoon tuomiokapitulin vakinaiseksi notaariksi (1. amanuenssiksi). Tämä virka oli sangen merkittävä, sillä siinä Aejmelaeus hoiteli Suomen toiseksi suurimman hiippakunnan kaikkien 375 papin virka-asioita. Lisääntynyttä arvovaltaa osoittaa myös se, että Aejmelaeus valittiin Porvoon kaupungin kenties tärkeimpään luottamustoimeen, kaupungin rakentamiskomitean puheenjohtajaksi.
Seuraelämä Porvoossa oli tuohon aikaan vilkasta. Ylimpänä kaikista hääri tietysti J. L. Runeberg, joka oli Aejmelaeuksen perheen todellinen perheystävä. Todisteena tästä on se, että kun leski haki Nils Aejmelaeuksen kuoleman jälkeen 500 hopearuplan lainaa tuomiokapitulilta, oli Runeberg anomuksen ensimmäinen takaaja. Aejmelaeus oli kirjallisuuden suuri ystävä, josta osoituksena ovat ne suuret velat kirjakauppias Öhmannille, jotka esiintyvät hänen perunkirjoituksessaan.
Vuosi 1854 oli Aejmelaeuksen perheelle katastrofaalinen: kesällä iski lavantauti Porvooseen. Ensin kuoli Nilsin ottotytär Maria Elisabet 26.7. ja vain neljä päivää myöhemmin pieni Fanny-tyttönen. Isä oli surun murtama. Nilsin nekrologissa todetaankin: "Suru kahden lapsen äkillisestä kuolemasta yhtyneenä jo ennestään horjuvaan terveyteen painoi alas kunnon miehen". Vajaan kolmen viikon kuluttua (20.8. 1854) Nils Aejmelaeus siirtyi itsekin "Taivaan valtakuntaan".
Nils Aejmelaeuksen henkisenä perintönä siirtyi hänen jälkipolvilleen vahva suomenkielisen kulttuurin edistäminen. Hänen poikapuolensa Gustaf Söderström menestyi Porvoossa liikemiehenä ja Gustafin poika Werner tunnetaan yhä läpi koko Suomen perustamansa kustannusyhtiön (WSOY) vuoksi. Tytärpuoli Fredrika ja tytär Agnes menivät naimiisiin jyväskyläläisten lehtorien (Pesonius ja Kahelin) kanssa. Nämä toimivat vuosikymmeniä suomenkielisyydestään tunnetun Jyväskylän lyseon rehtoreina.
Haaksirikko-teoksessa pohditaan aikakauden romantiikan hengessä sitä suurinta ongelmaa * rakkautta. Haaksirikko onkin nykylukijan mielestä suorastaan sietämättömän idealistinen, hyveellisyyttä korostava ja yltiöromanttinen. Sitä onkin aiheellisesti verrattu sata vuotta vanhempaan Samuel Richardsonin Pamelaan.
Tarinan juoni on yksinkertaisuudessaan seuraava. Pappilan väki on lähtenyt veneellä lehdesten tekoon kun he tapaavat vesillä merihätään joutuneen kunnollisuuden perikuvan, talonpoika Paavon. Paavo on vilustunut (sairaus paljastuu myöhemmin lavantaudiksi) veden varaan jouduttuaan, ja hänet viedään pappilaan hoitoa saamaan. Siellä häntä hoitaa pyyteettömästi pappilan kaunis ja hyveellinen piika Loviisa. Paavon hiljakseen toipuessa nuoret tietysti rakastuvat. Paavon äiti ei kuitenkaan hyväksy miniäkseen Loviisaa vaan hän valehtelee Loviisalle, että Paavolla on kotikylällä jo morsian. Vaikka Paavo onnistuukin selittämään asian oikean laidan Loviisalle, ei tämä suostu silti Paavon kosintaan, sillä hän pitää itseään liian köyhänä. Monien mutkien kautta nuoret kuitenkin saavat toisensa ja teos päättyy pappilan Lotan kirjeeseen kotiväelle, jossa hän kuvaa Paavon ja Loviisan kotia, lapsia ja jatkuvaa perheen onnellisuutta.
Haaksirikko-teos sai ilmestyessään suopeat arvostelut, sillä varsinainen kielitaistelu alkoi vasta muutaman vuosikymmenen päästä. Suomenkielistä taideproosaa oli jo ehditty odottaa, sillä suomenkielistä runoutta oli ilmestynyt jo verrattain runsaasti ja Kalevalakin ilmestyi jo 1835. Teos ei kuitenkaan ollut mikään varsinainen myyntimenestys, sillä sitä sai kirjakaupoista vielä yli 20 vuotta myöhemmin.
teksti: Pasi Hynninen
LÄHTEET:
Borgå Tidning 23.8. 1854 (nekrologi)
Jokipii, Mauno: Aejmelaeus, Nils 1812-1854. Suomen kansallisbiografia 1. Helsinki 2003
Jokipii, Mauno: Nils Aejmelaeus: piirteitä suomalaisen novellin uranuurtajasta. Suomi 116:1. Helsinki 1971
Lappalainen, Pekka: Nils Aejmelaeus * suomalaisen kertomakirjallisuuden uskalias pioneeri. HAik 1971:3. Helsinki 1971