Lupaus

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1960

Teosarvio

Dürrenmatt haluaa osoittaa, kuinka mieletön ja vastuuton on normaalin rikosromaanin peruskaava, missä taitavan, loogisen päättelyn ja johdonmukaisen työskentelyn tuloksena rikollinen aina saadaan kiinni ja rangaistaan, sillä Dürrenmatt puolestaan tähdentää tapahtumien sattumanvaraisuutta, asioiden yhteismitattomuutta ja häiriötekijöitä, jotka särkevät ennalta oletetun loogisen järjellisyyden. Väitteensä hän esittää lapsenmurhien selvittelyyn liittyvän juonen välityksellä ja laajentaa sen koskemaan koko ihmiselämän sattumanomaista mielivaltaisuutta. Taidokasta, kiinnostavaa, mutta ei selvää ja kiistatonta.