Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Nenäpäivä
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Keski-ikäisen Irman elämä on kaiken kaikkiaan aika onnellista, mitä nyt alati soitteleva poika aiheuttaa pientä huolta. Hän asuu Hakaniemessä, käy torilla kahvilla ja ostaa kauppahallista broilerinmaksaa. Tarina alkaa, kun Irma menee hakemaan Keravalta peikonlehteä, mutta soittaa vahingossa väärää ovikelloa. Hän tulee väittäneeksi oven avanneelle Irja Jokipaltiolle, että on tekemässä kuluttajatutkimusta, ja huomaa samalla, että se on kätevä tapa päästä ihmisten koteihin höpöttelemään ja juomaan kahvia. Näillä eväillä Irma onnistuu suhmuroimaan itsensä hengästyttävään sekasotkuun.
Nenäpäivän suhtautuminen ihmisiin, näiden puutteisiin ja maailmaan yleensä on hyvin lempeä. Irma haluaa niin kovasti auttaa, mutta kaikessa hössötyksessään tulee sekoittaneeksi asiat jatkuvasti entistä pahemmiksi. Kirjassa hakeniemeläinen alkoholisti Virtanen ja joka puolella parveilevat kohteliaat teinit ovat kaikki inhimillisiä ja toisista huolehtivia ihmisiä. Hakaniemi ja Kerava näyttäytyvät sisältä kodikkaina paikkoina, joissa on ihmisen hyvä asua keskinäisen välittämisen lämmössä.
Irma ymmärtää jopa pahinta vihamiestään: ”Vihainen se oli, sitä oli vaikea ymmärtää, sen raivoa, että miksi se nyt juuri minua niin halusi ryöpyttää, ajatteliko se tosiaan että minä olin sen isää jotenkin puliveivaamassa vai oliko se nyt vain sellainen ihminen että sen oli pakko purkaa joku perusviha johonkin tai johonkuhun, ja jos jälkimmäinen vaihtoehto oli oikea niin vaikeahan sille oli mitenkään vihainen olla, surku sitä vain tuli.”
Poikkeukselliseksi Nenäpäivän tekee kieli. Se pulppuilee välillä tajunnanvirtamaisena vyörynä, eksyy kesken lauseen aiheesta, hengästyttää ja sitten taas tasaantuu pieniin helpottaviin lauseisiin. Vaikka Rimminen käyttää sanoja, joita ei sanakirjasta löydy, ne ovat juuri sellaisia sanoja, joita on jo odotettukin. Tästä kaikesta huolimatta Rimmisen kieli ei ole vaikeaa. Se on mielikuvituksellista, ilahduttavaa ja välillä se laittaa nauramaan ääneen.
”Ja kun sitä kaikkea siinä sitten toimitti niin jostain humpsui yhtäkkiä mieleen muutaman lauantain takainen luonto-ohjelma, siinä oli ollut lintu nimeltä töpöliputtaja, jotenkin luonnottoman tai niin kuin ihmistekoisen näköinen kekkava pieni tepastelija, sen mustaan sulkapeitteeseen oli ynnäilty kaikkea kirjavaa ja räikeää rintakorua, töyhtöä, helmaa ja helttaa, ja siellä se soiditsi jossain sademetsän pohjalla jotenkin pohjattoman yksinäisesti kaikkia niitä kukertavia ulokkeitaan ja erikkeitään esitellen ja lakaisten metsää nokassa pitelemällään lehtevällä oksalla, kai se oli sitten juuri sitä töpöliputtamista. Siivosi metsää!”
(Siina Tiuraniemi/ Sanojen aika)
Paljon emme tiedä, mutta jollain tavalla yksin asuvan Irman elämä on liikahtanut sijoiltaan. Ihmisseuran kaipuussaan hän ajautuu soittelemaan ovikelloja sekä omassa naapurustossaan Hakaniemessä että Keravalla, jonne hän sattumalta päätyy. Koska ihmisten ovikelloja ei voi soitella ilman syytä, keksii Irma peitetarinaksi olevansa Taloustutkimuksen kyselytutkija. Ikävä kyllä kysymykset ovat jokseenkin hämäriä ja tutkimusmenetelmät outoja ja selitykset hatarahkoja. Viikkojen galluptöiden jälkeen alkavat jotkut keravalaiset epäillä Irman ammatillista aitoutta ja soittavat poliisille. Irma hätääntyy. Mitä ihmiset ajattelevat? Hän on sitä paitsi ehtinyt jo kovasti kiintyä haastateltaviinsa. Mikko Rimminen on kirjoittanut uskomattoman hellän, jysäyttävän surumielisen ja tolkuttoman hauskan kertomuksen ihmisrakkaudesta. Ihminen on lämpöhakuinen ohjus. Niin on Irmakin. Hän tarttuu toimeen, toimi vain on väärä. Mikko Rimmisellä on nerollinen kyky saada lukija rakastamaan maailmaa kaikkinensa.
(BTJ)
Nenäpäivän suhtautuminen ihmisiin, näiden puutteisiin ja maailmaan yleensä on hyvin lempeä. Irma haluaa niin kovasti auttaa, mutta kaikessa hössötyksessään tulee sekoittaneeksi asiat jatkuvasti entistä pahemmiksi. Kirjassa hakeniemeläinen alkoholisti Virtanen ja joka puolella parveilevat kohteliaat teinit ovat kaikki inhimillisiä ja toisista huolehtivia ihmisiä. Hakaniemi ja Kerava näyttäytyvät sisältä kodikkaina paikkoina, joissa on ihmisen hyvä asua keskinäisen välittämisen lämmössä.
Irma ymmärtää jopa pahinta vihamiestään: ”Vihainen se oli, sitä oli vaikea ymmärtää, sen raivoa, että miksi se nyt juuri minua niin halusi ryöpyttää, ajatteliko se tosiaan että minä olin sen isää jotenkin puliveivaamassa vai oliko se nyt vain sellainen ihminen että sen oli pakko purkaa joku perusviha johonkin tai johonkuhun, ja jos jälkimmäinen vaihtoehto oli oikea niin vaikeahan sille oli mitenkään vihainen olla, surku sitä vain tuli.”
Poikkeukselliseksi Nenäpäivän tekee kieli. Se pulppuilee välillä tajunnanvirtamaisena vyörynä, eksyy kesken lauseen aiheesta, hengästyttää ja sitten taas tasaantuu pieniin helpottaviin lauseisiin. Vaikka Rimminen käyttää sanoja, joita ei sanakirjasta löydy, ne ovat juuri sellaisia sanoja, joita on jo odotettukin. Tästä kaikesta huolimatta Rimmisen kieli ei ole vaikeaa. Se on mielikuvituksellista, ilahduttavaa ja välillä se laittaa nauramaan ääneen.
”Ja kun sitä kaikkea siinä sitten toimitti niin jostain humpsui yhtäkkiä mieleen muutaman lauantain takainen luonto-ohjelma, siinä oli ollut lintu nimeltä töpöliputtaja, jotenkin luonnottoman tai niin kuin ihmistekoisen näköinen kekkava pieni tepastelija, sen mustaan sulkapeitteeseen oli ynnäilty kaikkea kirjavaa ja räikeää rintakorua, töyhtöä, helmaa ja helttaa, ja siellä se soiditsi jossain sademetsän pohjalla jotenkin pohjattoman yksinäisesti kaikkia niitä kukertavia ulokkeitaan ja erikkeitään esitellen ja lakaisten metsää nokassa pitelemällään lehtevällä oksalla, kai se oli sitten juuri sitä töpöliputtamista. Siivosi metsää!”
(Siina Tiuraniemi/ Sanojen aika)
Paljon emme tiedä, mutta jollain tavalla yksin asuvan Irman elämä on liikahtanut sijoiltaan. Ihmisseuran kaipuussaan hän ajautuu soittelemaan ovikelloja sekä omassa naapurustossaan Hakaniemessä että Keravalla, jonne hän sattumalta päätyy. Koska ihmisten ovikelloja ei voi soitella ilman syytä, keksii Irma peitetarinaksi olevansa Taloustutkimuksen kyselytutkija. Ikävä kyllä kysymykset ovat jokseenkin hämäriä ja tutkimusmenetelmät outoja ja selitykset hatarahkoja. Viikkojen galluptöiden jälkeen alkavat jotkut keravalaiset epäillä Irman ammatillista aitoutta ja soittavat poliisille. Irma hätääntyy. Mitä ihmiset ajattelevat? Hän on sitä paitsi ehtinyt jo kovasti kiintyä haastateltaviinsa. Mikko Rimminen on kirjoittanut uskomattoman hellän, jysäyttävän surumielisen ja tolkuttoman hauskan kertomuksen ihmisrakkaudesta. Ihminen on lämpöhakuinen ohjus. Niin on Irmakin. Hän tarttuu toimeen, toimi vain on väärä. Mikko Rimmisellä on nerollinen kyky saada lukija rakastamaan maailmaa kaikkinensa.
(BTJ)
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Päähenkilöt
Tapahtumapaikat
Tarkka aika
Asiasanayhdistelmät
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
339
Kustantaja
Kieli
Videot