Syyttömyyden hinta
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
12/1987
Teosarvio
Minulla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, miten Stephen Greenleafin romaanit menevät Suomessa kaupaksi - ainakaan bestseller-listoilla, ei edes Helsingin Sanomien uudessa aitohelsinkiläisessä myyntiluettelossa, niitä ei esiinny. Kiitos siis Karistolle, joka seuraa tämän Hammettin, Chandlerin ja Macdonaldin manttelinperijäksi kelpaavan kirjailijan uraa teos per vuosi. Syyttömyyden hinnassa on kysymys ammattiauttajan ongelmasta: mies on oikeustieteen professori ja syyntakeettomuusongelmiin erikoistunut puolustusasianajaja, vaimo kriisikeskuksen työntekijä. Vaimon raakamaisesta murhasta saa alkunsa sel-vitystyö, jota lakimiesyksityisetsivä John Marshall Tanner lähtee tekemään ja jonka aikana tulevat esiin ihmisen riittämättömyys hänen suhteessaan lähimpiinsä, varsinkin nuoriin, ja yhteiskunnallisen tilanteen lohduttomuus. "En ole viime aikoina kuullut paljon (Mustista) Panttereista, mutta kun katsoo maailman menoa, odotan heidän tai jonkin heidän kaltaisensa ilmestyvän jälleen kuvaan."