Iltalaulu
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
5/1971
Teosarvio
Hiisku, Helka. Valitut runot. Iltalaulu.
Kerttu Saarenheimon ymmärtäväinen ja valaiseva esipuhe selvittää hyvin, miksi Helka Hiiskun valitut on katsottu aiheelliseksi julkaista: vaikka ne eivät kiinnostakaan kuin poikkeustapauksessa nykynuoria, ajateltakoon myös keski-ikäisiä ja vanhempia runoudenystäviä, jotka haluavat verestää vanhoja muistoja. Heille on tarkoitettu nämä runot joissa "Liike hengen, hahmo aineen, / kaikki taipuu rytmiin laineen, / liekehtii ja säteilee." - Teoksen sisältöön sopiva erittäin kaunis ja herkkävireinen päällys, selkeä tekstinladonta ja laadukas paperi tekevät kirjasta sopivan luettavan ja lahjoitettavan halullisten käteen.