Ei itseään voi selittää

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1983

Teosarvio

Esikoiskirjansa "Tule ja kosketa minua" vuonna 1980 julkaisseen Eija Partasen kokoelma sisältää filosofissävyisiä mietteitä ihmisenä olemisesta, rakkaudesta ja yksilöllisestä kasvusta. Runot ovat enimmältään itsetutkiskelua ja itsetilitystä, joiden avulla kirjoittaja ennen muuta rakentanee omaa minuuttaan ja elämän. näkemystään. Partasella on kirjoittamiseen kouliintunut ja rutinoitunut ote, mutta ajatukset tuntuvat joskus vähemmän tuoreilta ja jopa kvasifilosofisilta. Enemmän kantavuutta näihin pohdintoihin tulee silloin, kun kritiikin kärki suuntautuu ympärillä havaittuihin epäkohtiin, kuten psykiatrisen sairaanhoidon puutteisiin.