Uskollisuuden mitta

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1974

Teosarvio

Volokolamskin valtatien kirjoittajan uusimman kirjan sanotaan perustuvan Neuvostoliiton entisen ministerin muistiinpanoihin. Dokumentaarisen tuntuinen se on ainakin tekniikaltaan ja avainhenkilöiltään. Joka tapauksessa kirja ei ole koskaan ilmestynyt N-liitossa - ei ilmeisestikään Stalinin keskeisen aseman vuoksi vaan siksi, että siinä käsitellään ongelmallisella tavalla koko hallintokoneistoa ja sen vitkaista muuttumista.
Tavattoman intensiivinen tämäkin Bekin kirja on, hidas ja vaikea tosin. Se on yhtaikaa hätkähdyttävä raportti valtavasta aikakaudesta ja syvälle luotaava analyysi päähenkilön mittavasta henkisestä kamppailusta kuuliaisuuden ja kapinan välillä ja - romahduksesta uuden ajan myötä. Nämä molemmat tasot lomittuvat toisiinsa teknisesti onnistuneesti, ja vievät kokonaisuutta eteenpäin yhtä vivahteikkaasti. Näkemys on tietenkin vain yksilöllinen kuvakulma näihin tapahtumiin "dokumentaarisuudesta" huolimatta. Sen totuudellisuus täytyy jokaisen itse arvioida.