Mustaa miestä ken pelkäisi
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
7&8/1978
Teosarvio
Kaikki lähtee liikkeelle siitä, että muuan Afrikan itsenäistyneen valtion musta presidentti tekee virallisen vierailun Lontooseen. Tapaus aiheuttaa paljon vaivaa ja huolta paikalliselle poliisille. Eikä syyttä, sillä osuupa samoille paikoille joukko henkilöitä, joilla on kalavelkoja maksettava mustalle diktaattorille. Jännitystä kertyy kohtalaisesti. Mutta mielenkiintoa herättää erityisesti se, että kirjoittaja ironisoi taitavasti omaa kerrontaansa, henkilöitäänkin. Näin salapoliisiromaanin jännitys aika lailla herpaantuu eikä mitenkään salpaa lukijan hengitystä.