Vivero
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
10/1970
Teosarvio
Bagley, Desmond: Vivero.
Tekijä on yhdistänyt nykyajassa tapahtuvan jannitysromaaninsa juonen puolen vuosituhannen taakse, mayakulttuurin aikoihin Meksikossa. Tämä houkuttelee tarkistuksiin jotka puolestaan osoittavat, että kirjailija on rakentanut kirjansa huolellisesti historiallisten tosiseikkojen pohjalle. Ainoa virhe on rnayajurnalan Quetzalcoatlin nimessä mahdollisesti latojan aiheuttama. Vaikka juoni lähtee liikkeelle parista ruumiista, etenee se varsin mukavasti ja mielenkiinnon säilyttävänä lähes loppuun asti. Verinen loppuselvittely putoaa tasosta
ja mielestäni pudottaa kirjaa turhaan hyvän jännityskirjan laatuluokasta. Mielenkiinto on kuitenkin lähinnä historiassa, ei ihmiskuvauksessa. Mikä harvinaista: seksiä ei ole mukaan ympätty.