Kivikkotie
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
1938
Teosarvio
Väinö Huplin, joka oli talousmies ja yhteiskunnallisissa tehtävissä toimiva, jälkeen jättämistä papereista on koottu joukko runoja ja mietelmiä. Hän on kirjoittanut lauluja vaivattomasti kansanlaulujen tapaan, ja niiden ansiona on selkeys ja teeskentelemättömyys. Vahvin puoli hänellä on satiiri ja sen takia hänen runonsa ja mietelmänsä tekevät varsin piristävän vaikutuksen.