Kärkkäinen, Anja-Helena

Suomalaisesta ja vanhasta aasialaisesta kirjallisuudesta ja kulttuurista olevat ainekset ovat suodattuneet elimelliseksi osaksi Kärkkäisen tekstiä. Nimi Taivas kastelee maata viestii Kärkkäisen vaivihkaisesta runoilmaisusta, sen monipohjaisista kirjallisuusviittauksista ja kokoelman rakentumisesta.

Sanat ”Taivas kastelee maata” tarkoittavat Jumalan sanaa: se ”tulee kuin sade ja lumi alas taivaasta, kastelee maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän” (Jes. 55:10). Jesaja-viittaus avaa Kärkkäisen kirjan teemaa, uudistumista ja uuden syntyä, ja kokoelman dialogia T. S. Eliotin Aution maan kanssa.

Lähtötilanne on kirjassa sama kuin T. S. Eliotin runoelmassa: kuivuus piinaa maata ja sen asukkaita. Kärkkäinen kysyy: ”voisiko puhjeta uusi lähde, / toisenlaista vettä?” Välillä hän tuo kokoelman nimessä olevat sanat lähelle arkea ja ironisoi niitä lempeästi: ”taivas kastelee maata / ja vaatteita, / synnyttää lätäköitä, lapsia / ja kenkien pesua varten”.

Kokoelmassa maisemat ovat luontevasti fyysisiä ja metafyysisiä. Vesi on järvenpinta, jolla joku soutaa, ja se on tie kauemmaskin, tuonpuoleiseen. Teos keskustelee Herakleitoksen ja Laozin kanssa. Heidän tavallaan Kärkkäinen esittää veden viisaaksi: se väistyy, ”etsii lempeästi tiensä / odottaa”.

Kärkkäisen kuolemarunot ovat hienovaraisia. Kuolema katkaisee elämän peruuttamattomasti ja tekee sen kerralla valmiiksi. Kuoleman maisemassa vesi nousee osaksi kaikkea, se on sumuna myös elävöittävää.

Puhe, kirjoitus ja kirjallisuus ovat kokoelmassa aihe, joka niveltyy keskeiseen teemaan, uuden syntyyn. Elävä sana uudistaa ihmisen ja tekee autiosta maasta puutarhan.

Katriina Kajannes

Harrastuksena filosofia ja kirjallisuus.

"Kirjoitan, että tietäisin mitä ajattelen. Kirjoittaminen on kysymistä enempi kuin vastausta. Lempikirjat, säveltäjät ja elokuvat vaihtuvat tavan takaa."