Marmorivuori
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
11/1970
Teosarvio
Grimsmo, Ivar: Marmorivuori.
Kirja on perin norjalainen. Siinä on jylhää luontoa, eettistä kilvoitusta ja arvoituksellisia ihmissuhteita. Marmorivuori on vertauskuva pojan pyrkimyksestä täydellisyyteen. Kirjassa on voimakasta dramaattisuutta, vaikka ulkonaiset tapahtumat ovat yksinkertaiset. Luulisin kuitenkin, että teoksella, joka voitti v. 1968 ensimmäisen palkinnon pohjoismaisessa romaanikilpailussa, ei sen vaikeaselkoisuuden vuoksi ole kovin suurta lukijakuntaa.