Parantaja
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
2/1986
Teosarvio
Vuonna 2032 maailma potee vuosituhatneuroosia, Maapallon lämpötila laskee jatkuvasti. USA:ssa kylmyys pakottaa ihmiset muuttamaan yhä etelämmäs, elintila pienenee, ihmiset saavat hankkia vain yhden lapsen, sääntöjä tulee jatkuvasti lisää. Entinen elämä näyttää idylliltä, tulevaisuus kadotukselta. Silloin USA:ssa aloitetaan kampanja "uuden Messiaan" löytämiseksi. Hän on tohtori Joshua Christian, mies joka on aidosti kiinnostunut ihmisistä ja joka tarjoaa puoliuskonnollista tulevaisuususkoa ja itseluottamusta kansalle. Miehestä tulee superguru, joka lopulta todella kokee olevansa Messias. Tehtävänsä päätökseksi hän konkreettisesti ripustaa itsensä ristille ja kuolee. - Messiaan luomisen takana on kova ja vallanhaluinen Judith, nainen valtakoneiston huipulta. Hänelle Joshua Christian on vain massojen hallintaan käytetty pelinappula. Kuollessaan Joshua (jeesus) tuomitsee hänet Juudakseksi. Tämä Juudas ei kuitenkaan aio kuolla edeltäjänsä tavoin vaan hänestä tulee USA:n ensimmäinen nainen, presidentin vaimo (miksei presidenttiä?). - Ensimmäiset 230 sivua kirja junnaa paikoillaan, loput 200 ovat tiivistä, purevaa, pelottavaakin kuvausta vallan olemuksesta, vallan kätyreistä ja vallan uhreista. Miellyttävä kirja ei ole, mutta se avaa teräviä näkymiä katkeraan tulevaisuuteen, jossa ihminen ei ole mitään, kovuus hallitsee ja massat tottelevat orjalaumoina johtajiaan. Kirjailija on tehnyt Okalinnut.