Lävistetty sydän
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
3/1980
Teosarvio
Antologia sisältää sodasta ja rauhasta kirjoitettuja runoja 1800-luvulta 1970-luvulle. Tekstejä on 67 runoilijalta, mikä ei tee kokoelmasta kuitenkaan liian kavalkadinomaista, koska esimerkkejä on yhdeltä kirjoittajalta yleensä useampia. Lopussa on runoviitteitä ilmeisesti käyttämättä jääneestä aineistosta, ja erillisessä luettelossa on mainittu kirjoittajien syntymävuodet, mikä mahdollistaa runon sijoittamisen aikaansa silloinkin, kun tiedot muuten puuttuvat. Tällaisena kirja on paitsi vaikuttavaa rauhantyötä myös toimivaa tutkimusmateriaalia. – Kirjan ulkoasu on jokseenkin epäonnistunut ja runoja on jouduttu ahtamaan, mutta se ei sanottavasti vaikuta kirjan luettavuuteen.