Paimenet

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1984

Teosarvio

Tanskan Akatemian ja Pohjoismaiden Neuvoston palkitsema Peter Seeberg on arkeologi; hän siis ainakin ajoittain elää toisenlaisten aikakäsitteiden varassa kuin me muut. Hän on myös kirjallisuudentutkija; hänen ammattitaitoonsa kätkeytyvät niin tyyli- ja rakennekysymyksien kuin henkilökuvienkin ratkonnat. Kirjailijana hän on Paimenet-teoksessaan ihmismielen tarkastelija. Poikkeustilanne, jossa ammattiauttaja, sosiaalityöntekijä Leo Gray joutuu liikenneonnettomuudessa vammautuneena toisten armoille, suo mahdollisuuksia porautua syvälle ihmiskohtaloon. Seeberg tekee työn ihmissuhdeverkoston haavoittumisalttiin ja muuttuvan kuvion avulla. Kirjailijan havainnollinen, kirkas tyyli vetää lukijan imuunsa, ja yhtä lailla vangitsevaa on hänen luomiensa ihmispoloisten mielenlujuus näissä kohtalokkaissa vaiheissa. Kirja on ehyt, sen moraali vaikuttavaa, ongelmat lukijan ajatusten ratkomisurakkaa odottavia. Suomentaja Rauno Ekholm on taitavan käännöstyön lisäksi palvellut lukijaa selostuksella Seebergin kirjailijantyön luonteesta.