Neljäkymmentä uskollista

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1978

Teosarvio

Historiallinen romaani Unkarin 1600-luvulta. Tuolloin unkarilaisten enemmistö oli luterilaisia ja reformeerattuja. Mutta valta oli itävaltalaisilla, joiden keskuudessa katolisella kirkolla oli ylivoimainen asema. Jesuiittain johdolla pantiin käyntiin ankara vaino, luterilaisia ja reformeerattuja pappeja pidätettiin n. 300, heitä koetettiin saada luopumaan uskostaan eikä tällöin kaihdettu kohtelemasta heitä mitä epäinhimillisimmällä tavalla. Useimmat papit taipuivatkin, mutta 30 pysyi lujana. Näiden uskollisten kohtaloista kirja kertoo, vankiloista, nälästä, kidutuksista, kaleerilaivojen soutajista. Vaikka teoksessa on minä-muotoinen kertoja, niin romaani ei ota syntyäkseen. Lukija tulee täyteen kaikesta pappien kokemusta surkeudesta, myös siitä hämmennyksestä, jonka aiheuttavat lukemattomat paikkojen ja henkilöiden nimet. Lukeminen alkoi tuntua ylen työläältä ja vastentahtoiselta.