Yhdeksäntoista päivää

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1962

Teosarvio

Maaliskuun yleislakko v. 1956 on Inarin esikoisromaanissa saanut ensimmäisen laajan kaunokirjallisen kuvauksen. Tapahtumien näyttämönä on tehdaskaupunki ja lähinnä sen teollisuustyöväestön arkinen elämä, jonka lakko luonnollisesti mullistaa perinjuurin. Suureen henkilömäärään mahtuu myös eräitä muidenkin yhteiskuntapiirien edustajia "vuorineuvostahoa" ja muita työnantajia unohtamatta. – Kuten arvata saattaa, tekijän myötätunto on vahvasti työläisten puolella, mutta on todettava, ettei työnantajia ole kuvattu pelkästään mustin värein. Työläismaailman kuvauksena romaani on vankan tuntuista tekoa, taiteellisesti ei mitenkään häikäisevää mutta joka tapauksessa lukukelpoista ja tutustumisen arvoista. Romaani sai toisen palkinnon kustantajansa taannoisessa yhteiskunnallisaiheisessa romaanikilpailussa.