Salmelainen, Eino

Elämäkertatietoa

Yo Tyrvään yhteiskoulu 1912
Teologian opintoja 1912-16
Toimittaja
Tampereen Teatterin johtaja 1923–1934
Helsingin Kansanteatterin johtaja 1934–1940
Tampereen työväen teatterin johtaja 1943-66
Professori
Teatterineuvos

Palkinnot:
Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 1954, 1960, 1970
Suomen Kulttuurirahaston kunniapalkinto 1956
Kirjallisuuden valtionpalkinto 1961

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Radiokuunnelma:
Riittääkö yksi pää. Kirj. Eino Salmelainen ja Väinö Lahti. 1970

Tekstejä kokoomateoksissa:
- "Tapahtui teatterissa: katkelmia teoksesta 'Tarinaa teatterista'" teoksessa Piirakkasota: valikoima huumoria.
- Eino Salmelaisen osuus teoksessa Kuuluisia kepposia: lapsuusvuosien ja varttuneen iän vallattomuuksia 45 tunnetun kansalaisen tunnustamina. Toimittanut Pentti Vuorio, kuvittanut Joonas. Lehmus, 1967.
- "Portista sisään." Artikkeli teoksessa Luova sana ja yhteiskunta: esseitä ja puheenvuoroja. Toimituskunta: Jorma Kannila ... [et al.]. Gummerus, 1973.

Muuta kirjallisuutta:
- Aioin papiksi, jouduin teatteriin: muistelmia ja mietteitä. 247 s. Tammi, 1954. 2.-3. p. 1954. - 4. p. 1955.
- Oppirahat on maksettava: muistelmia ja mietteitä. 292 s. Tammi, 1955.
- Hurma ja surma: muistelmia tavallaan. 236 s. Tammi, 1957.
- Tarinaa teatterista. 301 s. Tammi, 1960.
- Parivaljakko: Tampere teatterikaupunkina: kuvailuja ja kuvia. 258 s. Tammi, 1963.
- Teatteriväkeä lähikuvassa. 213 s. Tammi, 1965.
- Paimenkirje: ohjaajan ajatuksia. 136 s. Tammi, 1965.
- Kun olin nuori. 265 s. Tammi, 1966.
- Kun vanhuus yllätti: kokemuksia. 264 s. Tammi, 1967.
- Teatterin naisia: eilisen ja nykypäivän havaintoja. 179 s. Tammi, 1968.
- Jatkuuko teatteri? 210 s. Tammi, 1970.
- Ihminen näyttämöllä: kansallisen dramatiikan tarkkailua. 187 s. Tammi, 1972.

Tekstinäyte

- Ainakin kaksi kiloa dynamiittia siinä tarvitaan, sanoi joku.
- On se eri tärskettä! hihkaisi joukon nuorin.
- Kun ei vain menisi piloille koko höskä?
- Ovi murretaan, jos eivät tiirikat auta.
Hannes oli kuulemastaan aivan ymmällä. Hän ei voinut käsittää, minkä piloille menemistä pojat pelkäsivät. Samoin hän ei ymmärtänyt, miksi pojat halusivat ruutikellariin.
Kun Hannes oli aikansa kuunnellut ja katsellut, kapusi Alarik kivijalan reunalle. Hän koetti kohta painaa jokaisen pojan ulkonäön mieleensä, niin että milloin tahansa tuntisi heidät. Sitten hän kurkotti korvansa lähelle ruutua ja kuunteli. Hän oli saavinaan selon seuraavista lauseista:
- Kun on kova myrsky ja rankkasade, niin että ihmiset ovat huoneissaan, ei sitä morausta kukaan kuule. Savukin häviää kohta tuuleen.
- Mutta eihän sytytyslanka pala rankkasateessa, epäili joku.
- Vaikka ei sataisikaan, niin ei silti kuulu, vakuutti edellinen.
Alarik säikähti. Hän ei voinut olla muistamatta omaa suunnitelmaansa Kotkavuoren luolan valloittamisesta. Mutta mitä nuo katupojat Kotkavuoresta ja sen luolasta välittävät! Eivät ne sitä tarkoittaneet.
Vihdoin tuli Valterin vuoro kavuta kivijalalle, mutta hänen oli tavattoman vaikeata ulottua näkemään akkunasta. Hän tarttui molemmin käsin akkunankehiin ja sovitti jalkojaan seinänrakoihin. Siinä touhussa hän raapi seinää niin pahasti, että Hannes ja Alarik aivan kauhistuivat. Hän halusi kuitenkin välttämättä nähdä salaliittolaiset ja yritti ponnistautua ylös. Vihdoin hän löysikin mukavan asennon, mutta silloin akkunankehä rämisten halkesi, toinen puoli jäi hänen käteensä, ja hän putosi alas, niin että kivet kolisivat ja maa tömähti.
Katupojat kuulivat tämän hälinän. Säikähtyneinä he hypähtivät jok'ainoa ylös, puhalsivat kynttilän sammuksiin ja työntyivät ulos.
Hannes ja Alarik älysivät tilanteen vaarallisuuden. Puolustautuminen enemmän kuin kaksinkertaista vihollista vastaan ei voinut tulla kysymykseen. Oli siis turvauduttava pakoon.
- Nopeasti, hei! komensi Alarik Valteria.
Valter säikähti niin, että hänen sydämensa oli vähällä ponnahtaa pois paikoiltaan. Hän yrittäytyi Alarikin kintereille, mutta tämä tiuskaisi ankarana:
- Ota eri suunta!
Hätä antaa aivan uskomattomia voimia. Se vauhti jolla nämä kolme partiopoikaa kiitivät eri suunnille muistutti enemmän metsäneläimen kuin ihmislapsen kulkua. Hetkessä he olivat pujottautuneet pois asuntojen sokkeloista, harppoivat yli märkien peltojen, ojien ja aitojen.
Mutta salaliittolaiset eivät olleet ensimmäistä kertaa takaa-ajossa. Hekin jakautuivat taitavasti eri suunnille. Johtaja valitsi uhrikseen Hanneksen, koska tämä oli pisin. Juoksuun lähtiessään hän antoi alaisilleen seuraavan kammottavan määräyksen:
- Nylkekää päänahka, hirttäkää kolmesti ja katkaiskaa kieli!
Sillä oli kuitenkin salaliittolaisten kielenkäytössä oma merkityksensä.
Kun Rymättylässä passivuorolla oleva poliisi huomasi tämän hurjan takaa-ajon, alkoi häntä peloittaa. Se tuntui yön synkeydessä niin kaamealta, ettei hänen mieleensäkään juolahtanut muuta kuin piilottautua erään talon porttikäytävään. .
- Hirtä kolmesti! mellastajat huusivat en tahoilla.
Poliisi luuli sanojen tarkoittavan häntä. Epätoivoisena hän kirosi sen päivän, jona oli syntynyt.
Öiseen aikaan ei Rymättylä milloinkaan ollut kadehdittava vartiopaikka. Aina siellä sai olla varuillaan. Mutta sitä ei Lundgren osannut kuvitella, että tällaista sattuisi juuri hänen vahtivuorollaan, hänhän oli perheellinen mies, viiden lapsen isä. Tämä oli suorastaan katumellakka, kenties kapinayritys.


(Siniset kotkat ja legioona 1943)

Lähteitä ja viittauksia

Kalemaa, Kalevi: Eino Salmelainen - elämä ja teatteri. WSOY 2001

Suomen kansallisbiografia 8. SKS 2006