Toscanan tuulet

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1986

Teosarvio

Nuori amerikatar Kathy Morandini matkustaa Firenzen lähistölle aateliskartanoon tavatakseen auto-onnettomuudessa kuolleen miehensä isoäidin. Väärinkäsityksestä johtuen kartanon valtiatar (joka onkin isotäti) olettaa Kathyn olevan raskaana ja haluaa pitää hänet kartanossa. Siellä on myös pieni poika, tilusten perijä, jonka kerrotaan sairastavan raivohulluutta. Kathy saa selville, että pojalle annetaan huumetta, jotta tämän mieli järkkyisi. Hän kuvittelee huumeen antajaksi isotätiä, mutta lopussa selviääkin, että antaja on Kathyn aviomies, joka on vain lavastanut kuolemansa saadakseen pojan käsiinsä, surmatakseen tämän ja päästäkseen kartanon ainoaksi perijäksi. Kathyn apuna pojan pelastamisessa on omalaatuinen tutkija, joka on perehtymässä kartanon aarteisiin, mutta joka loppujen lopuksi onkin pojan amerikkalainen setä ja on turvaamassa poikaa. Romanssi kahden amerikkalaisen välillä on selviö. Hömpästä juonestaan huolimatta kirja ei ole hassumpi. Aviomiehen ilmestymistä loppusivuille ei voi pitää yllätyksenä, vihjeitä on annettu, mutta tutkijasedän henkilöllisyys on salaisuus aivan viime hetkeen asti.