Matti ja Maija
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
8/1953
Teosarvio
Ensimmäinen näytös kehittelee aihetta, jossa on kireä ja ajankohtaiselta tuntuva asia: kotirouvan ja itsensä elättävän naisen erilaiset mahdollisuudet henkilökohtaisten elämänmukavuuksien hankkimiseen. Siitä kehittyy näytelmän juoni, joka sitten kuintekin jää ohuenlaiseksi. Eteenpäinmeno perustuu yllättäville tilanteille ja hauskalle sanailulle, jota Agapetus kyllä osaa suoltaa kynästään.