Aabrahamin laulu

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1985

Teosarvio

Romaani Vanhan testamentin tunnetuimmasta henkilöstä, Aabrahamista. Aabraham on juutalaisten, islamilaisten ja kristittyjen yhteinen isä, jo kulttuurihistoriallisesti sangen mielenkiintoinen. Kirjassa eletään Damaskon, Sodoman ja Gomorran rappiokulttuurien aikaa; aika on julmaa väkivaltaisuuksineen ja ihmisten kyynisyys ja kyllästyneisyys etsii ratkaisua monesti hyvin sairaista ja vääristyneistä käyttäytymismuodoista. Yhtymiä tämänhetken elintasokulttuureihin on helppo löytää. Romaanin teema ja teesi on selvän julistuksellista, mutta teos on myös kirjoitettu lukukelpoisesti ja kiinnostavasti.