Aurinko ja omenapuu
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
10/1976
Teosarvio
Laurila, Asko: Aurinko ja omenapuu. Runoja.
Asko Laurila on yksi kolmesta palkitusta Vuosirengas 1975 -kilpailussa; samannimisessä antologiassa hänen runonsa epäilemättä kuuluivat parhaimmistoon. Vajoamatta monien muiden julkaisussa esiintyneiden tavoin lapsuuden nostalgioihin Laurila kirjoittaa tästä päivästä, arjesta, pienistä tapahtumista. Mutta päinvastoin kuin niin monet aloittelevat kirjoittajat hän ei yleensä tyydy pelkkään kuvailuun tai tapahtumien kirjaamiseen; Laurilalla on näkökykyä, ja useimmiten hän osaa näkemänsä myös sanoittaa, osoittaa painopisteet ja merkitykset. Hienoista hyrinää, vähän joutavaa tekstintekoa on tästäkin kokoelmasta kyllä löydettävissä.