Maisa ja Maisan rakkaus
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
11/1983
Teosarvio
Aikuiseksi varttuva Maisa viettää kesän isänsä apuna ravitalleilla ja kilpailupaikoilla. Isän ja äidin uudet avioliitot saavat hänet tuntemaan itsensä syrjityksi ja ulkopuoliseksi, etenkin kun ensimmäinen oma seksuaalikokemuskin osoittautuu silkaksi pettymykseksi. Elämä lähes yksinomaan ravimiesten maailmassa ei sekään ole omiaan luomaan turvallisuutta tytön elämään. Uusi rakkaus herättää kuitenkin Maisassa uinuvan herkkyyden ja antaa hänelle voimia ponnistella eteen päin. - Hännikäisen tyyli on lyhytlauseista, ajatuksesta toiseen hypähtelevää, välillä vaikeasti seurattavaakin. Luonnekuvat ovat teräviä ja vaikka kirja kokonaisuutena jääkin keskitasoiseksi, siinä kuitenkin on sellainen elämänsyke, että se vetää mukaansa. Raviasioista kiinnostuneille ilmeisesti merkittävämpi elämys kuin niistä tietämättömille.