Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Pingviini William
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus
Puistotien koulun ensimmäinen luokka saa uuden oppilaan, Williamin. William kävelee hieman vaappuen, onhan hän pingviini. Luokan muut pojat, saukko Jontti, siili Rantanen, myyrä Keide, sammakko Repe ja varsinkin mäyrä Esa ja häntä myötäilevä majava Esa (oikeasti Martti) ottavat Williamin heti käsittelyyn. Ainoan ystävän William saa Oravasta, mutta ennen pitkää muutkin oppivat hyväksymään erilaisuutta.
(Lastenkirjallisuusinstituutti)
William seisoi koulun käytävällä ja peitti tiukasti silmänsä. Sitten hän laski kolmeen, 1-2-3, toivoi parasta ja avasi silmänsä uudelleen. Mutta ei. Hän ei ollut onnistunut siirtymään toiseen ulottuvuuteen, niin kuin Repe oli väittänyt tapahtuvan.
Riemastuttava kirja pingviini Williamista, joka tahtoisi kasvaa yhtä isoksi ja vahvaksi kuin mursu. Siinä hän ei ihan onnistu, mutta monessa muussa asiassa kylläkin kuten painissa, tanssissa ja varsinkin jalkapallossa.
William aloittaa koulunkäynnin ja herättää aluksi vähän ihmetystä muissa oppilaissa. Williamin luokka-kaverit kun ovat perussuomalaisia eläimiä: luokassa on esimerkiksi kettu, mäyrä, saukko, siili, orava, sammakko, lepakko ja hyttynen. Pian William kuitenkin saa heistä ystäviä: Keide, Repe, Jontti ja aina uninen Rantanen pitävät hauskaa yhdessä, ja tapaavat toisiaan usein - myös jälki-istunnoissa.
(Rosebud)

Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.