Vesterinen, Hannu
Elämäkertatietoa
Hannu Vesterinen kertoo kirjoissaan Saarijärven Lanneveden entisistä ja nykyisistä asukkaista. Omintakeisissa kirjoissa valottuvat paikallishistoria, oma suku ja monen muun suvut, pitäjän asujaimet ja tienoot. Totisuus ja kuivakkuus ovat teksteistä kaukana, oli aiheena arki tai juhla.
Joki ja Tie ovat hykerryttävän hauskoja teoksia. Ne kertovat, miten Lannevedellä nykyään eletään ja iloitellaan. Seuraava kappale Tien alkusivuilta luonnehtii hyvin Vesterisen kirjoja:
”Vetelen juttuja ihmisten hetkistä, jotka ovat humoristisia, traagisia tai muusta syystä kertomisen arvoisia. Ihmisistä, jotka ovat pääosissa, jää välttämättä kertomatta heidän koko hyvyytensä ja pahuutensa. Sitä molempaa heistä ja meistä kaikista löytyy. Jokainen joka näitä ihmisiä tuntee tai heistä tietää, voi itse tehdä lisäykset ja muutokset ja siten täydentää kuvan ja muiston.” (S. 11)
Joki kertoo saarijärveläisistä ja heidän urheiluharrastuksestaan, ja aivan erityisesti yhdistyksestä nimeltä Kiimasen Savu. Joki esitellään kuin ihminen ikään, ja esittelyn tai maininnan saavat lisäksi kymmenet ellei sadat henkilöt, kuten Marko Tapio, Tarmo Manni, Kurttu-Manu, Tapani Kiminkinen ja eri polvien Vesteriset. Tie kertoo lisää Lanneveden Kiimasjärven kylästä, Vesterisistä ja monesta, monesta muusta ihmisestä ja asiasta. Joki ja Tie ovat verrattomia kirjoja, jotka ovat historiikin ja kaunokirjallisuuden välimailla.
Katriina Kajannes
Luottamustehtävät ja jäsenyydet:
Kiimasen Savu ry:n puheenjohtaja vuodesta 1987 alkaen.
"Omakustanne 'Joki' (2004) on ensimmäinen kirjallinen työni. Ystäväpiirini toistuvista kehoituksista ja tottakai omasta palavasta halustani kokeilla ryhdyin kirjoittamaan tätä teosta. Molemmilla teoksillani ( 'Tie', 2006) olen halunnut välittää lukijoilleni maalaiskylän elämänmuotoa ja kirjata ylös tositarinoita pienen Kiimasjärven kylän persoonallisuuksista. Uskoisin keskisuomalaisuuden näkyvän jo näistä kirjoittamiseni lähtökohdista. Dostojevskin Karamazovin veljekset ja Kilven Alastatalon salissa ovat lempikirjani. Sibeliuksen tuotanto sykähdyttää, Tuntematon sotilas elokuvista."
Harrastuksena liikunta ja lukeminen.
Joki ja Tie ovat hykerryttävän hauskoja teoksia. Ne kertovat, miten Lannevedellä nykyään eletään ja iloitellaan. Seuraava kappale Tien alkusivuilta luonnehtii hyvin Vesterisen kirjoja:
”Vetelen juttuja ihmisten hetkistä, jotka ovat humoristisia, traagisia tai muusta syystä kertomisen arvoisia. Ihmisistä, jotka ovat pääosissa, jää välttämättä kertomatta heidän koko hyvyytensä ja pahuutensa. Sitä molempaa heistä ja meistä kaikista löytyy. Jokainen joka näitä ihmisiä tuntee tai heistä tietää, voi itse tehdä lisäykset ja muutokset ja siten täydentää kuvan ja muiston.” (S. 11)
Joki kertoo saarijärveläisistä ja heidän urheiluharrastuksestaan, ja aivan erityisesti yhdistyksestä nimeltä Kiimasen Savu. Joki esitellään kuin ihminen ikään, ja esittelyn tai maininnan saavat lisäksi kymmenet ellei sadat henkilöt, kuten Marko Tapio, Tarmo Manni, Kurttu-Manu, Tapani Kiminkinen ja eri polvien Vesteriset. Tie kertoo lisää Lanneveden Kiimasjärven kylästä, Vesterisistä ja monesta, monesta muusta ihmisestä ja asiasta. Joki ja Tie ovat verrattomia kirjoja, jotka ovat historiikin ja kaunokirjallisuuden välimailla.
Katriina Kajannes
Luottamustehtävät ja jäsenyydet:
Kiimasen Savu ry:n puheenjohtaja vuodesta 1987 alkaen.
"Omakustanne 'Joki' (2004) on ensimmäinen kirjallinen työni. Ystäväpiirini toistuvista kehoituksista ja tottakai omasta palavasta halustani kokeilla ryhdyin kirjoittamaan tätä teosta. Molemmilla teoksillani ( 'Tie', 2006) olen halunnut välittää lukijoilleni maalaiskylän elämänmuotoa ja kirjata ylös tositarinoita pienen Kiimasjärven kylän persoonallisuuksista. Uskoisin keskisuomalaisuuden näkyvän jo näistä kirjoittamiseni lähtökohdista. Dostojevskin Karamazovin veljekset ja Kilven Alastatalon salissa ovat lempikirjani. Sibeliuksen tuotanto sykähdyttää, Tuntematon sotilas elokuvista."
Harrastuksena liikunta ja lukeminen.
Tekstinäyte
Koivulan Ukin Bolero
Sampolaan siirryttiin pelaamaan, kun sinne jäädytettiin kenttä joskus kuusikymmentäluvun lopulla. Kerran tuli Koivulan Uki mäkiharjoituksista Saarijärveltä katselemaan kun pelasimme. Uki oli peloton japanilaistyyppinen mäkikotka, ehdottomasti Lanneveden paras. Ukin kyvyt tulivat parhaiten esiin pienessä tuiterissa. Niinpä hän oli ottanut tavakseen poiketa Seurahuoneelle ennen kuin nousi Pajulammen hyppyrimäen vauhtitorniin. Muutaman votkan jälkeen Uki veteli komeita siivuja samassa mäessä, jossa Kankkonen ja Kirjonen olivat käyneet kilpailemassa ja päässeet yli viisikymmentä metriä.
Sampolaan siirryttiin pelaamaan, kun sinne jäädytettiin kenttä joskus kuusikymmentäluvun lopulla. Kerran tuli Koivulan Uki mäkiharjoituksista Saarijärveltä katselemaan kun pelasimme. Uki oli peloton japanilaistyyppinen mäkikotka, ehdottomasti Lanneveden paras. Ukin kyvyt tulivat parhaiten esiin pienessä tuiterissa. Niinpä hän oli ottanut tavakseen poiketa Seurahuoneelle ennen kuin nousi Pajulammen hyppyrimäen vauhtitorniin. Muutaman votkan jälkeen Uki veteli komeita siivuja samassa mäessä, jossa Kankkonen ja Kirjonen olivat käyneet kilpailemassa ja päässeet yli viisikymmentä metriä.
Uki oli tulossa Pajulammen mäestä harjoituksista ja oli kai joutunut odottelemaan linja-autoa Seurahuoneella jonkin aikaa, sillä häntä nauratti aika lailla. Uki istui talonmies-Paavalin rappusille ja pyysi saada kokeilla luistimia. Ei ollut ennen koittanut.
-Ei anneta, ei pysy pystyssä, satuttaa itsensä.
-Hehee, vai ei pysy pystyssä. Antakaa, antakaa, eihän tuo ole mäkimiehelle mikään konsti. Te pojat ette uskaltais alastulorinnettä Pajulammella laskea. Antakaa, antakaa, minä näytän teille teeren munat ja närhen värkit. He-hee, he-hee.
Annettiin luistimet. Istuttiin katsomoon Paavalin rappusille. Oli arvaus, että jotain huvittavaa saattoi olla tulossa.
Televisiosta olimme seuranneet jäätanssia kaunoluistelun maailmanmestaruuskisoissa. Nyt sitä oli tarjolla elävänä Lannevedellä.
Oli hyvä, ettei Ukilla ollut jäätanssiesityksessään partneria. Taivutukset eteen ja taakse olivat syviä. Partneri ei olisi mahtunut miehen ja jään väliin. Kun vartalo alkoi kaatua etutaivutukseen, pyörivät käsipiruetit eteen. Kun Uki komensi vartalon korjaavaan vastaliikkeeseen syvästä etukumarasta, vatkasivat kädet piruetteja taakse ja karvareuhka lähti viemään päätä persuksiä kohti. Ukin koreografia oli yllätyksiä täynnä. Hyppyjä ei edennyt pitkä valmistava liuku, vaan ne tulivat äkkiarvaamatta ja päättyivät housunsaumoja repiviin, syviin etu- tai sivuspagaateihin. Ukin esitys ei kestänyt täyttä minuuttiakaan, mutta ehti sisältää kaikki pakolliset osat, joten niin teknisestä suorituksesta, kuin taiteellisesta vaikutelmastakin nostelimme rappusilta täysiä kuutosia.
Hyvistä pisteistä huolimatta Uki ei ollut valmis vaihtamaan lajia, vaan sanoi menevänsä taas seuraavana sunnuntaina Pajulammen hyppyrimäkeen. Seurahuoneen kautta, tietenkin.
-Tulkaa katsomaan paskahousut, kun Uki lentää!
Joki (2004), s. 30 - 31
-Ei anneta, ei pysy pystyssä, satuttaa itsensä.
-Hehee, vai ei pysy pystyssä. Antakaa, antakaa, eihän tuo ole mäkimiehelle mikään konsti. Te pojat ette uskaltais alastulorinnettä Pajulammella laskea. Antakaa, antakaa, minä näytän teille teeren munat ja närhen värkit. He-hee, he-hee.
Annettiin luistimet. Istuttiin katsomoon Paavalin rappusille. Oli arvaus, että jotain huvittavaa saattoi olla tulossa.
Televisiosta olimme seuranneet jäätanssia kaunoluistelun maailmanmestaruuskisoissa. Nyt sitä oli tarjolla elävänä Lannevedellä.
Oli hyvä, ettei Ukilla ollut jäätanssiesityksessään partneria. Taivutukset eteen ja taakse olivat syviä. Partneri ei olisi mahtunut miehen ja jään väliin. Kun vartalo alkoi kaatua etutaivutukseen, pyörivät käsipiruetit eteen. Kun Uki komensi vartalon korjaavaan vastaliikkeeseen syvästä etukumarasta, vatkasivat kädet piruetteja taakse ja karvareuhka lähti viemään päätä persuksiä kohti. Ukin koreografia oli yllätyksiä täynnä. Hyppyjä ei edennyt pitkä valmistava liuku, vaan ne tulivat äkkiarvaamatta ja päättyivät housunsaumoja repiviin, syviin etu- tai sivuspagaateihin. Ukin esitys ei kestänyt täyttä minuuttiakaan, mutta ehti sisältää kaikki pakolliset osat, joten niin teknisestä suorituksesta, kuin taiteellisesta vaikutelmastakin nostelimme rappusilta täysiä kuutosia.
Hyvistä pisteistä huolimatta Uki ei ollut valmis vaihtamaan lajia, vaan sanoi menevänsä taas seuraavana sunnuntaina Pajulammen hyppyrimäkeen. Seurahuoneen kautta, tietenkin.
-Tulkaa katsomaan paskahousut, kun Uki lentää!
Joki (2004), s. 30 - 31