Operaatio Python
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
7-8/1969
Teosarvio
Canningia on suomennettu yllättävän runsaasti, joten ilmeisesti hänen teoksiaan on myyty meillä suhteellisen hyvin hänen taitoihinsa nähden. Tämän romaanin anti sankari-tyyppinen yksityissalapoliisi noudattelee Chandlerin koulukunnan väsähtäneen, mutta toden tullen tekoihin yltävän keskushenkilön linjaa, ja tekoihinpa miekko joutuukin, sillä melko viattomasti liikkeelle lähtenyt kadonneen korun etsintä johtaa kahden valtiomahdin huippuagenttien keskinäisiin valtakahinoihin, joissa yksityisillä on näköjään perin paha olla. Varsinaista uutta näistä agenttiteemoista on enää vaikea löytää, kun sekä sankarit että antisankaritkin on jo käyty läpi - tekijän olisi oltava huippuluokkaa, jotta silmät kirkastuisivat, eikä Canning ihan ole.