Runojen kirja
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
10/1977
Teosarvio
Paksu ja painava, mustakantinen ja jyhkeä, esipuhe, kronologinen sisällysluettelo, tekijähakemisto ilman henkilötietoja - siinä Runojen kirja ulkoiselta osaltaan lyhyesti. Mutta sisällöllisesti sitä ei niin vain kuvatakaan - neljän vuosisadan runollista rikkautta! Toimitusperiaate, runojen vuosijärjestys on outo mutta kiinnostava varsinkin viimeisten vuosikymmenten ajalta, jolloin voi omakohtaisesti ajatella mitä olisi ottanut mitä jättänyt. Omana kirjana tämä kokoomateos on jatkuvan ilon aihe - yhdellä istumalla sitä ei toki lueta - lainakirjana se on hieman hankala. Kuitenkin se kuuluu ilman muuta kirjastojen tarjontaan mukaan. - Kosti Antikaisen paperipäällys on onnistunut.