Rullaluistelijan kuolema

Pekka Kejosen kuultiin kuusikymmenluvulta asti juttelevan kapakoissa ja kuppiloissa suuresta rullaluistelijaromaanistaan. Tuskin tuon ajan Kejonen kuvitteli kirjoittavansa tämän nyt ilmestyneen teoksen. Kirjailija-Kejoselle kävi kuin sukeltajalle: vain pohjan kautta pääsee pintaan. Vuosikautinen hiljaisuus murtui viiden vuoden takaiseen Ihmisen ääneen, jota seurasi pari runokokoelmaa. Rullaluistelijan kuoleman päähenkilö on erehdyttävästi Kejosen näköinen ja oloinen hiljaiseloa elelevä valtion eläkeläinen. Elämänmuutoksen myötä arvot ovat niin sanotusti asettuneet uuteen järjestykseen: seesteisyys, tyyneys, pienistä asioista iloitseminen ovat nyt päällimmäisenä. Kejonen tekee romaanista runoa, kieli on sanajärjestystä myöden poeettinen, Parissa laajassa, toisiaan halkovissa sisäkertomuksissa kuvataan taistelulentäjiä, joista toinen lensi kuin Ikaros aurinkoon. Kumpi on parempi, elää järjen orjana maan tasalla vai matka kohti ikuista Aurinkoa. Tähän Kejonen ei vastaa. Hänen päähenkilönsä ymmärtää omat rajansa: "Kaikki tässä, katsetta kääntämättä."