Nälkätaiteilija
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
1/1960
Teosarvio
"Prahan yksinäisestä", merkillisestä Franz Kafkasta lienee meillä yleensä varsin epäselvä ja hämärä käsitys, jota esillä oleva valikoima epäilemättä tulee kirkastamaan. Siinä on ratkaisevana apuna Kai Laitisen, parhaan Kafkan tuntijamme kirjoittama selkeä ja erinomaisen valaiseva johdanto. Kannattaa myös muistaa, että Kafkan kuuluisa romaani Oikeusjuttu käännettiin vuosia sitten suomeksi, joten sen ja Nälkätaiteilijan välityksellä saa jo melko hyvän käsityksen tämän erikoislaatuisen kirjailijan luomasta säpsähdyttävästä ja samalla oudon kiehtovasta maailmasta, niin kummalliselta ja aavemaiselta kuin se ensi alkuun vaikuttaakin. Kafka tulkitsee omalla vavahduttavalla tavallaan ihmisen yksinäisyyttä ja elämän mielettömyyttä. Vaikka lukija hänen näkemystään ei sellaisenaan omaksuisikaan, ei hän kuitenkaan voi kokonaan torjua Kafkan taiteen merkillistä tehoa.