Tule Eedeniin
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
7/1957
Teosarvio
Rehevän ja satiirisen "Kolme kaunniaa"-romaanin toinen kirja on edellistä ehompi ja hiotumpi. Osin satiirisesti käsitelty pääaihe on aranpuoleinen: se suuntautuu helposti tunnettavaa amerikkalaista ihmetohtoria ja hänen meidän maahamme tekemää "ristiretkeä" vastaan. Tekijä kuvaa hiukan irvokkain sävyin koko retken "markkinatouhuksi", jonka julistuksena on: usko ja anna rahat! Myös saarnaajaa tukeneet kirkon papit saavat osansa. Vastapainoksi edustaa romaanin vanha vaari jykevää suomalaista luterilaisuutta. Ehkäpä Eskolan näkemys joissakin kohdin on kärjistetyn yksipuolinen, mutta tutustumisen arvoinen se on. Ko. "ihmetohtoristahan" on käyty ja käydään yhä keskustelua, johon tällainenkin puheenvuoro on paikallaan. Taiteellisesti katsoen Eskolan kirja on aika vankkaa työtä, ja hänen kerrontansa myönteiset ominaispiirteet ansaitsevat jälleen huomiota. Se maalaisympäristö monenlaisine ihmisineen, mihin ihmetohtorin vaikutus säteilee, on kuvattu tuoreesti ja terävästi.