Ljungberg, Eva
Elämäkertatietoa
Eva Carlotta Ljungberg syntyi Raumalla v. 1850 kirkkoherran tyttärenä. Hän kirjoitti nimimerkeillä L-g, E. ja Draba Verna vuodesta 1872 alkaen pienempiä kertomuksia ja juttuja moniin lehtiin sekä toimitti juhlakirjoituksia ja novellikokoelmia. Ensimmäinen romaani En skildring från tiden närmast efter 1808-09 årens krig ilmestyi vv. 1883-84. Vuonna 1891 ilmestyi teos När sjön går upp, jonka useat kertomukset olivat jo aiemmin ilmestyneet eri sanoma- ja aikakauslehdissä. Kertomuksista monet on sijoitettu menneeseen aikaan, päähenkilöinä on usein yläluokan ihmisiä ja taiteilijoita. Vuonna 1905 ilmestyi vielä romaani Systrar, joka kuvaa äidittömän sisarusparven elämänvaiheita ja sisarusten keskinäisiä suhteita.
Monien kanssasisartensa tavoin Eva Ljungberg julkaisi tekstejään Excelsiorissa. Toisen ahkeran "kalenterikirjailijan' Constance Ullnerin kanssa Eva teki vuosien mittaan paljon yhteistyötä. Eva Ljungberg kuoli v. 1919.
Lähteet:
Biograafisia tietoja Suomen naisista eri työaloilla. Helsinki 1896.
Saran unohdetut sisaret. Oulun kaupunginkirjasto. 1990.
Monien kanssasisartensa tavoin Eva Ljungberg julkaisi tekstejään Excelsiorissa. Toisen ahkeran "kalenterikirjailijan' Constance Ullnerin kanssa Eva teki vuosien mittaan paljon yhteistyötä. Eva Ljungberg kuoli v. 1919.
Lähteet:
Biograafisia tietoja Suomen naisista eri työaloilla. Helsinki 1896.
Saran unohdetut sisaret. Oulun kaupunginkirjasto. 1990.
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Eva Ljungberg julkaisi novelleja lehdissä ja Excelsior-kalenterissa sekä toimitti kirjallisia kalentereita ja lehtisiä yhdessä Constance Ullnerin kanssa.
Tekstinäyte
Vielä toisen kerran tänä iltana kiipesi Anna muurille ja katseli uteliaasti, joskin hiukan vastenmielisesti, venäläisiä sotureita, jotka olivat Ahvenanmaalle majoitettua sotaväkeä ja kulkivat nyt Sundin kirkonkylään.
Joukon etupäässä ratsasti päällikkö vaikealla hevosella. Pitkältä välimatkalta ei Anna voinut eroittaa hänen kasvojaan, mutta hänen vartalonsa oli ylevä ja ryhdikäs ja liikkeet uljaat ja miellyttävät, hänen ohjatessaan tulista ratsuaan.
Joukon etupäässä ratsasti päällikkö vaikealla hevosella. Pitkältä välimatkalta ei Anna voinut eroittaa hänen kasvojaan, mutta hänen vartalonsa oli ylevä ja ryhdikäs ja liikkeet uljaat ja miellyttävät, hänen ohjatessaan tulista ratsuaan.
Jos sotamiesten harmaat sinellit olivatkin kolkon ja yksinkertaisen näköiset, oli heidän päällikkönsä univormu sitä vastoin loistavampaa laatua, ja miekanolus, kullalla siroiteltu takinkaulus ja olkapoletit osoittivat sekä hänen ylhäistä sukuaan että korkeaa asemaansa armeijassa.
Anna pyyhkäsi kädellään otsaansa. Tuommoiseksi oli hän unelmissaan kuvaillut todellisen ritarin. Vihdoin katosi joukko metsän taa. Kotia kohden läksivät Briitta muori ja Annakin äänettöminä astumaan ja iloisiksi kävivätkin, kun alkoi punaiseksi maalattu pappila valkeine ikkunaluukkuineen pilkoittaa heille puiden välistä.
Pastori Mörck istui avoimen akkunan ääressä joka antoi metsäiselle kirkkomaalle päin, missä seisoi valkea risti hänen vaimonsa haudalla. Hänellä oli edessään pöydällä avattu raamattu, ja vaikk'ei hän pimeän tähden enää nähnyt lukea, oli hän vielä kumarruksissaan yli kirjan, mietiskellen syvissä ajatuksissa tuota pyhää sanaa, jonka tulkki hän oli. Nähdessään Annan palajavan nousi hän ja meni häntä vastaan ulkopuoliseen huoneeseen. Hän tervehti häntä hajamielisesti hymyillen ja sanoi:
"Oletpa viipynyt kauan kävelylläsi, lapseni. Ei ole hyvä kuljeksia myöhään ulkona näinä aikoina, kun venäläisiä sotamiehiä kihisee seudulla. Taaskin ovat uudet majokkaat saapuneet kylään ja mekin olemme saaneet määrätyn osamme", jatkoi hän. "Olen käskenyt järjestää itäisen vinnikamarin muukalaista varten, ja vaikka vielä äsken olimmekin vihollisia, tulee meidän osoittaa vieraanvaraisuutta hänelle. "
Aavistuksensekaisella hämmästyksellä kuunteli Anna isänsä sanoja ja aikoi juuri kysyä jotakin odotetusta vieraasta, kun Briitta muori astui kiiruusti sisään, kantaen kahta sytytettyä kynttilää.
"Uusi majokas, herra pastori", kuiskasi hän nopeasti.
Samassa kuuluikin jo kannusten helske ja ovella seisoi kapteeni Wladimir Mustofin. Hänen ylevästä vartalostaan tunsi Anna hänet heti saman joukon päälliköksi, jonka hän äsken oli nähnyt kulkevan Kastelholman raunioiden ohitse.
(Romantiska öden 1884, suom. Sorretun voitto 1889)
Anna pyyhkäsi kädellään otsaansa. Tuommoiseksi oli hän unelmissaan kuvaillut todellisen ritarin. Vihdoin katosi joukko metsän taa. Kotia kohden läksivät Briitta muori ja Annakin äänettöminä astumaan ja iloisiksi kävivätkin, kun alkoi punaiseksi maalattu pappila valkeine ikkunaluukkuineen pilkoittaa heille puiden välistä.
Pastori Mörck istui avoimen akkunan ääressä joka antoi metsäiselle kirkkomaalle päin, missä seisoi valkea risti hänen vaimonsa haudalla. Hänellä oli edessään pöydällä avattu raamattu, ja vaikk'ei hän pimeän tähden enää nähnyt lukea, oli hän vielä kumarruksissaan yli kirjan, mietiskellen syvissä ajatuksissa tuota pyhää sanaa, jonka tulkki hän oli. Nähdessään Annan palajavan nousi hän ja meni häntä vastaan ulkopuoliseen huoneeseen. Hän tervehti häntä hajamielisesti hymyillen ja sanoi:
"Oletpa viipynyt kauan kävelylläsi, lapseni. Ei ole hyvä kuljeksia myöhään ulkona näinä aikoina, kun venäläisiä sotamiehiä kihisee seudulla. Taaskin ovat uudet majokkaat saapuneet kylään ja mekin olemme saaneet määrätyn osamme", jatkoi hän. "Olen käskenyt järjestää itäisen vinnikamarin muukalaista varten, ja vaikka vielä äsken olimmekin vihollisia, tulee meidän osoittaa vieraanvaraisuutta hänelle. "
Aavistuksensekaisella hämmästyksellä kuunteli Anna isänsä sanoja ja aikoi juuri kysyä jotakin odotetusta vieraasta, kun Briitta muori astui kiiruusti sisään, kantaen kahta sytytettyä kynttilää.
"Uusi majokas, herra pastori", kuiskasi hän nopeasti.
Samassa kuuluikin jo kannusten helske ja ovella seisoi kapteeni Wladimir Mustofin. Hänen ylevästä vartalostaan tunsi Anna hänet heti saman joukon päälliköksi, jonka hän äsken oli nähnyt kulkevan Kastelholman raunioiden ohitse.
(Romantiska öden 1884, suom. Sorretun voitto 1889)
Lähteitä ja viittauksia
Saarenheimo, Mikko: Lisävalaistusta Minna Canthin aihevaroihin. Kirjallisuudentutkijain seuran vuosikirja 2. SKS 1932
Zilliacus-Tikkanen, Henrika: När könet började skriva: kvinnor i finländsk press 1771-1900. Finska vetenskaps-societeten 2005