Sodoman tie

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1971

Teosarvio

Vanhasta testamentista tuttu tarina Abrahamista. Alussa kirja tuntui mielenkiintoiselta, mutta mitään uutta siinä ei mielestäni ollut. Pitkäveteisesti kerrotaan matkasta luvattuun maahan. Menneen ajan tapauksissa tuodaan esille nykyajan turmelus. Lukija on melkoisen uupunut kahlattuaan läpi kirjan.