Riemupolitiikan hautajaiset
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
4/1985
Teosarvio
Esikoisrunoilija Jyrki Heikkinen (s. 1958) kirjoittaa tiheäkuvaista, omaperäistä runoa, joka kertoo tietystä osaamisesta, mutta ei välity helpolla. Hänen levottomasti etenevä, hyppelehtivä kielensä polveilee ja yhdistelee erilaisia aineksia toisiinsa, mutta runot eivät oikein ota jäsentyäkseen, ja painopisteitä niistä on vaikea löytää. Tällä ensimmäisellä yrityksellä Heikkisen persoonallinen ja dynaaminen kuvakieli jää liian hermeettiseksi ja konstikkaaksi, jotta siihen ladatut viestit löytäisivät perille.