Varhaiset kurjet ja muita novelleja

Aitmatov lienee niitä kirjailijoita joista joko pitää tai ei - ja jos pitää, pitää kovasti. Kuulun juuri näihin lukijoihin enkä itse asiassa jaksa käsittää, kuka ei hänestä pitäisi, hänen maanläheisyydestään, runollisuudestaan ja äärimmäisen persoonallisesta ilmeestään. Miltei täsmälleen samoja rakennusaineita hän nytkin käyttää kuin aiemmassa tuotannossaan eli toisen maailmansodan heijastumia kaukaiseen kirgisialaiseen kylään, sankaruuden arkipäiväisiä ilmentymiä, eläinten personifikaatiota ja niiden roolia uskon ja toivon symboleina sekä hienoa ja viitteellistä nuoren rakkauden kuvausta. Mutta Aitmatovin ollessa kyseessä ei tämä tuttu pohja ole itsensä toistamista vaan yksinkertaisesti todistus näiden elementtien lujuudesta ja ehtymättömyydestä. Ei liene enää kovin omaperäinen oivallus pitää Aitmatovia neuvostokirjallisuuden tämän hetken huippunimenä ja jopa maailmankirjallisuuden parhaimpiin novellisteihin kuuluvana taiteilijana, mutta joka tapauksessa Varhaiset kurjet vahvistaa hänen asemaansa molemmassa suhteessa.