Nuoren miehen valtakunta

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1988

Teosarvio

Valkoinen Adam Ross jää varhain orvoksi vanhemmistaan. Parikymppisenä hän on vakava ja rehellinen nuorimies, joka Australian ennakkoluuloista huolimatta ystävystyy mustan Jimmy Kettlen kanssa ja lähtee tämän kanssa ensin louhimaan kaivoksille ja sitten valtion vuokratilalle kasvattamaan lampaita. Karu yritteliäs elämä sopii miehille, mutta Adamin vainoharhainen hienosteleva vaimo ei sovellu koviin olosuhteisiin. Vaihtelevien aviollisten ristiriitojen päätteeksi vaimo hukkuu upottavalle hiekkajärvelle. Adam saa kuitenkin uuden ja tällä kerralla pysyvän onnen puoliverisen nuoruudenrakkautensa Nellien kanssa. - Kirjassa on suuren viihderomaanin imua. Adamin luonnekuva on uskottava, vainoharhaisen vaimon mielenliikkeet on kuvattu kerrassaan herkullisesti. Selvästi käy myös ilmi, että 1930-luvun Australia oli varsin rasistinen maa. Kirjailijan näkemys on antirasistinen. Tapahtumia ympäröivä todellisuus on erittäin uskottava. - Varmasti eräs vuoden antoisimmista viihderomaaneista.