Murha Kantonissa
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
2/1976
Teosarvio
Kaikki ns. perinteisen salapoliisiromaanin ystävät pitävät varmaan Gulikin tuomari Deen tutkimusten sarjasta, jonka viimeinen osa Murha Kantonissa on. Tuomari Dee, nyt jo korkeimman oikeuden puheenjohtaja, tekee työtään kiinalaisen ja arabialaisen kulttuurin kohtaamispaikassa, mikä antaa kirjalle aiemmasta poikkeavia vivahteita mm. rotukysymysten suuntaan. - Koko tuomari Dee -sarja perustuu tarkkoihin tutkimuksiin muinaiskiinalaisen yhteiskunnan rakenteesta kulttuurisia ja teknisiä yksityiskohtia myöten - yksin teosten kokoonpano on vanhojen kiinalaisten salapoliisi tarinoiden mukainen monine päällekkäisine kertomuksineen. Jännitystä ja yllätyksiäkin on saatu mukaan niin paljon, että sarjaa voi pitää melkeinpä Sapon parhaana.