Kuin ruoste rautaan
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
2/1962
Teosarvio
Romaani on saanut I palkinnon Kansankulttuurin yhteiskunnallisaiheisessa romaanikilpailussa. Tämä palkittu kuvaus on nähty luokkatietoisen työväestön kannalta. Syvä myötäeläminen ja pyrkimys löytää köyhälistön elämälle järjellinen tarkoitus ovat kerronnan pohjavireenä. Romaanin heikkous on aiheen keinotekoisesti venytetty kronologinen laajuus ja tapahtumien haparoivasti päällekkäin ja sisäkkäin asettelu. Sen voima on omakohtaisiin kokemuksiin perustuva työväenliikkeen nousun ja voimistumisen kuvaus merenrantakaupungin elämässä. – Rakenteellisista ja tyylillisistä heikkouksistaan huolimatta Arpen kirja puoltaa paikkaansa kirjastoissa.